Elämä tuntuu asettuneen uomiinsa, normaaliin rytmiin. Varmuuden saan tähän tosin vasta viikonloppuna, jolloin selviää, iskeekö alakulo vai ei. Joka tapauksessa alan jälleen nauttia yliopistolla olosta, muutamia kiinnostavia kursseja luvassa, muutama vähemmän kiinnostava. Lukujärjestyskin mukavasti antaa myöten unirytmilleni, joka on täysin sekaisin. Kenties vähemmän väsyneenä ei masennuskaan pääse yllättämään puun takaa.
Se yhteisöllisyys, mitä yliopistolla tuntee, on aivan käsittämättömän hienoa. Ei minulla varsinaisesti ole mitään piiriä, jonka kanssa liikkuisin joka paikkaan, vaan on useita muita klikkejä, joihin olen sulautunut melko vaivattomasti sekaan, jolloin hengailen niiden ihmisten kanssa, jotka nyt sattuvat näköpiirissä olemaan. En siis hengaile ryhmässä, vaan yksilöiden kanssa. Tietenkin jotkut ihmiset ovat läheisempiä minulle kuin toiset, mutta kommunikaatiota tapahtuu helposti noista piireistä kenen tahansa kanssa, ja ohimennen tulee juteltua vieläkin useamman henkilön kanssa.
Omituista onkin se, että en pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä keskustelijana tai mitään, mutta silti ihmiset hakeutuvat seuraani. Kyselen kyllä usein kuulumisia ihmisiltä, puhelen kursseista ja muusta sellaisesta, mutta spontaania puhetta itsestäni minulla tulee melko harvoin. Toki kommentoin mielelläni muiden turinointia, mutta oma panokseni onkin lähinnä kuuntelussa. Kai sitten osaan tuon taidon hyvin. Kahdenkeskisessä keskustelussa mielestäni loistan, toisinaan, mutta tuollaista tapahtuu hyvin harvoin, tilanteen sattuessa kohdalle.
En ole saanut vieläkään viestiä takaisin häneltä, ja olen jo nyt menettänyt kiinnostukseni. Jälleen. Tuota tapahtuu harvinaisen paljon, oikeastaan kaikki lähiaikoina tapahtuneet orastavat ihastuksentunteet ovat hävinneet juuri sen takia, että toinen osapuoli ei näytä kiinnostuneen. Tällöin keksin tekosyitä sille, miksi tuo toinen ei olekaan sopiva minulle, oli sitten kyseessä jokin persoonallisuuden piirre tai aate, ikään kuin rationalisoin sen, miksi juttua ei syntynyt. Ensin toki ryven itsesäälissä hetkisen - kukaan ei kelpuuta minua, tuolla toisella on varmasti joku paljon komeampi ja keskustelutaitoisempi ihminen piirittämässä häntä - mutta hetken kuluttua siirryn eteenpäin. Kohta kuitenkin kiinnostun jostakusta toisesta, ja sama kaava toistuu.
En toki tarkoita, ettenkö aikoisi yrittää hänen kanssaan vielä. Olemme viestitelleet melko ahkerasti viime kuukauden ajan, mutta kun en saa vastausta muutamassa päivässä, olen jo valmis heittämään kirveen kaivoon, kunnes viesti sitten tulee. Tuolloin kiinnostus herää hetkeksi, mutta uskon, että tarpeeksi pitkään tuon jatkuessa en vain enää jaksa välittää. Ja kyllä, tuo henkilö asuu toisella paikkakunnalla, joten tilanne on tietenkin siksi erilainen kuin jos esimerkiksi näkisi toista päivittäin.
Haluaisin tavata hänet, mutta en usko, että molemminpuolinen kiinnostus kantaa niin pitkälle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti