Huomasin jälleen, miten en osaa olla sukulaisten seurassa. Olen aina tottunut siihen, että joku toinen hoitaa puhumisen, että olen sivustaseuraaja ja välikommenttien heittäjä, jos sitäkään. Toki saan aikaan keskustelua opiskelusta ja muusta sellaisesta, jos joku asiasta kysyy, mutta on niin hankala keksiä mitään puheenaiheita varsinkin vanhempien sukulaisten kanssa, kun ei ole mitään, mikä meitä yhdistäisi.
Siinäpä onkin juuri oudoin asia sukulaisuudessa. Kun on jo pienestä vauvasta lähtien ollut enemmän tai vähemmän säännöllisessä kanssakäymisessä jonkun ihmisen kanssa, oppii toinen "tuntemaan" sinut, mutta sinä et toista, jos nyt pienen lapsen tapauksessa voi puhua tuntemisesta. Kun onkin sitten yhtäkkiä täysi-ikäinen, vasta elämänsä alussa oleva, ja toinen on eläkkeellä, mistä oikeastaan voi puhua? Minua kiinnostaisi tietää mummini menneisyydestä, mutta en koskaan saa tilaisuutta kysyä asiasta, kun ympärillä on kauhea hyörinä päällä, ja tietenkin äitini läsnäolo saa minut aina sulkeutuneeksi.
Kuitenkin, halusin kirjoittaa ryhmädynamiikasta, siitä, millaisen roolin otamme tietyissä joukoissa. Olen tottunut olemaan sukulaisten kesken hiljainen, mutta läsnäoleva, koska niin on aina ollut. On vaikea lähteä muuttamaan tuota roolia, kun pelkästään toisten läsnäolo saa minut asettumaan tuohon moodiin. Hiukan samanlaiseksi menen aikaisemman blogimerkinnän "kaverin" ollessa läsnä "jengin" kokoontuessa. Kun yksi henkilö oikeastaan hallitsee koko keskustelua, ja kun tuo henkilö ei huomioi minun kommenttejani, tyydyn hiljaisuuteen.
Hauskaa onkin, että saatan olla jopa tuntemattomien ihmisten tai niiden henkilöiden, joita en vielä kunnolla tunne, seurassa paljon puheliaampi kuin noiden kahden edellämainitun ryhmän ympäröimänä. Kaipa ryhmässä jokaisella on oma roolinsa, halusi sitä tai ei, oli se rooli miellyttävä tai ei. Haitallinen tuosta roolista tulee, jos juuttuu siihen kiinni, jos alkaa uskoa siihen, että tuo rooli on se, mitä itse on. Tukahdutettujen tunteiden ja sulkeutuneen lapsuuden jälkeen juutuin kiinni syrjäävetäytyvä ja yksityisen ihmisen rooliin. Uusien ihmissuhteiden luonnissa turvasin tuohon tuttuun tapaan, mutta vähitellen tuo rooli haihtui kotoa pois muutettuani ja itsenäistyttyäni. Ja hyvä niin, sillä en tiedä, missä olisin, jos niin ei olisi käynyt.
Kenties en olisi kirjoittamassa tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti