Tänään alakulo iski aivan yhtäkkisesti ja ilman syytä. Aamulla oli hyvä fiilis, kävin yliopistolla syömässä ja ystäväni sekä hänen tyttöystävänsä sattuivat samoihin aikoihin paikalle ruokailemaan. En oikein osannut olla tuon tytön seurassa, sillä tapasin hänet ensimmäisen kerran kun olin humalassa, jolloin tuli sanottua jotain tyhmää (mitä en todellakaan tarkoittanut, hän tulkitsi sanoman eri tavalla), josta hän otti itseensä. Näin kuulin jälkikäteen. Pahoittelin tietenkin käytöstäni, tosin ystäväni kautta. On kuitenkin aina hiukan kiusallista olla tuollaisessa tilanteessa, jossa kolmen porukassa yksi tuntee hyvin nuo kaksi muuta, mutta nuo kaksi muuta eivät toisiaan, oli sitten kummassa roolissa hyvänsä.
Jokaisen ystävän ja kaverin kanssa on omat juttunsa, joita on hankala jakaa "ulkopuolisille". Kun on tottunut kommunikoimaan tietyllä tavalla, on vaikeaa yhdistää kaksi erilaista keskustelutyyliä samaan tilanteeseen. Tietenkin myös on omat inside-jutut ja muut, joita kaikki eivät ymmärrä. Siksi pitäisikin löytää joku yhteinen teema, johon kaikki voivat samaistua, mikä voi olla hyvinkin vaikeaa. Juuri tuon takia en yleensä sekoita piirejä keskenään. Jokaisessa piirissä on oma identiteetti aina hiukan erilainen, joten niitä yhdistäessä on ikään kuin kadonnut johonkin rooliin, joka ei kuulu mihinkään niistä. Voisi siis sanoa olevansa aivan eri ihminen.
Näin ollen pidänkin enemmän kahdenkeskisestä keskustelusta. Voi löytää yhteisen sävelen, jota sitten mukailla, ilman riitasointuja. Toki kahdenkeskinen keskustelu vaatii paljon enemmän kuin ryhmässä oleminen. Molempien pitää ottaa aktiivinen rooli, muuten juttu kaatuu alkuunsa. On täyttä tuskaa olla kahdenkesken jossakin tilanteessa, jossa juttu ei luista ja josta ei pääse pois.
Olen siis kaikessa mielessä yksinäinen susi. Viihdyn yksin (kunhan ei masenna), ja olen parhaimmillani vain muutaman ihmisen seurassa. En jaa asioita sellaisista asioista, joita olen tottunut tekemään yksin, kuten musisoinnista, liikunnasta, internetistä, lukemisesta - oikeastaan siis kaikesta vapaa-ajastani, lukuun ottamatta sosialisointia. Haluaisin jakaa, mutta se ei tapahdu luonnostaan. En koe tarvetta suureen verkostoon esimerkiksi blogaamisessa, mutta kommentoin aina, kun tuntuu, että minulla olisi jotain konkreettista sanottavaa. Toki pitäisin sellaisesta, verkostosta, mutta minulla ei ole energiaa sen luomiseen. Olen todella huono puhumaan puhelimessa ja kyselemään tekstiviesteillä tai Facebookissa kuulumisia ihmisiltä. Käytän noita välineitä ihmisten tapaamisen järjestämiseen, en keskusteluun. Juuri siksi useat ihmiset, jos en ole syventänyt tuttavuutta kaveruudeksi tai ystävyydeksi, ovat jääneet menneisyyteen. En osaa ottaa yhteyttä.
Susi on kuitenkin laumaeläin, en vain ole löytänyt omaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti