Tänään oli hyvä päivä. Yliopistolla oli mukavaa, ruoka oli hyvää, kahvi oli vahvaa, erään tytön kanssa oli silmäpeliä, ystäväni tuli käymään, musisoin ja sain myös opiskeluakin tehtyä. Siinäpä päiväni pähkinänkuoressa. Jostain syystä keskittymiskyky oli huomattavan huono tänään, toisten kanssa keskustellessa jostain syystä ajauduin omiin ajatuksiini kesken toisen selityksen, joten piti jostakin kursia kasaan se, mitä toinen yritti sanoa. Harvinaisen rasittavaa molemmille osapuolille.
Tein päätöksen tänään siitä, etten enää kajoa nettideittipalveluihin. Minulla toki on vielä tutustuminen kesken hänen kanssaan, jonka tapasin noissa palveluissa, mutta uskon, että kiinnostusta olisi vain ystävyyssuhteeksi korkeintaan. Tuon jutun jälkeen, miten siinä käykään, aion poistua palvelusta. Toivottavasti ainiaaksi. Loppujen lopuksi kyseinen palvelu aiheuttaa vain päänvaivaa; joko toinen ei mielestäni (tai demonin mielestä) vastaa tarpeeksi nopeasti tai laajasti tai sitten ei vastaa ollenkaan. Kummassakin tapauksessa loihdin pääni sisällä aivan turhia skenaarioita, jotka johtavat itsesyytökseen ja lopulta romahdukseen.
Aion siis keskittyä muuhun. Opiskeluun, hauskanpitoon, oman itseni hyvinvointiin, kenties reaalielämän "romanttisiin" kohtaamisiin. Jos avautuisi mahdollisuus keskustella tuon silmäpelitytön kanssa, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Noin vain käy tosi harvoin. Kuitenkin uskon, että tuolloin keskustelu on alkukankeuden jälkeen luonnollisempaa, enkä kokisi samanlaista ahdistusta kuin pelkästään tekstitse käytävässä kommunikaatiossa, mikä on toki huomattu yhdessä aiemmassa tapauksessa. Jotenkin pystyy enemmän luottamaan itseensä ja toiseen, kun on luotu yhteys reaalimaailmassa ennen virtuaalimaailmaa.
Jotenkin tuntuu vain siltä, näin itsevarmuuden ollessa jokseenkin normaalissa tasossa, että suurin kynnys parisuhteen muodostumiselle itselläni sekä yleisellä tasolla on se, että ei tapaa tarpeeksi ihmisiä. Kun lyöttäytyy vain yhteen porukkaan ja liimautuu siihen kiinni, sulkee pois kaikki mahdollisuudet sen oikean™ löytämiseen. Yliromanttinen ajattelu siitä, että se tapahtuu, kun sitä vähiten odottaa, on täyttä puppua. Se tapahtuu silloin, kun on ollut tarpeeksi mahdollisuuksia ottaa avoimesti vastaan kaikenlaiset uudet ihmiset ja/tai ottanut kiinni niistä tilanteista, joissa voisi tutustua avoimesti kaikenlaisiin uusiin ihmisiin. En usko, että siinä muuta tarvitaan.
Todennäköisyydet ovat kuitenkin aika minimaaliset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti