On jännää, miten nopeasti omat ihastuksentunteeni ja muut sellaiset menevät ohitse. Saatan menettää kiinnostuksen aivan tyhmistä syistä, esimerkiksi vaikka se, etten ole kuullut toisesta muutamaan päivään, tai se, että kuvittelen, että tuo toinen ei ole kiinnostunut minusta. Tuollainen toki helpottaa elämää siten, etten jää roikkumaan ihastuksenkohteeseen kiinni, vaan siirryn nopeasti eteenpäin. Toisaalta taas se tekee kiintymyksen syventämisestä vaikeaa, kun en ole ollenkaan varma oikeista tunteistani, kun niiden vahvuus saattaa vaihdella päivästä toiseen melko radikaalistikin. Tuo on kuulemma persoonatyypilleni luonnollista, joten en ole hälyttynyt tuosta ominaisuudesta.
Luulisin, että tuossa on osasyy siihen, miksi en ole koskaan seurustellut. Toinen syy on tietysti oma estyneisyyteni, se, etten tule kovinkaan helposti juttuun täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Kuitenkin tuo kiinnostuksen aaltoilu vaikuttaa tietenkin asiaan. Miten tuo toinen henkilö voi olla se oikea™, jos en tunnekaan koko ajan jotakin vahvaa, jolla voisin järkeistää ja todistaa tuon kiintymyksen olemassaolon itselleni. Annan usein liiankin helpolla periksi jostakusta, jos tuo toinen ei esimerkiksi osoita minkäänlaista kiinnostusta itseeni. Annan periksi, tai sitten menetän itse kiinnostuksen, tai molemmat.
Vaikean omasta kiintymyksettömyydestäni tekeekin se, että se, että kuvittelen toisen olevan epäkiinnostunut minusta, on vain itse itselleni tekemä tulkinta jostakin käyttäytymismallista, jota en ymmärrä, ja jonka liitän kiinnostuksen puutteeseen. Todellisuudessahan sille, ettei ole pitänyt yhteyttä, jos on vasta tutustumisvaiheessa, saattaa olla aivan arkinenkin syy, kuten vaikkapa kiire. Kehitän mielessäni kuitenkin aina saman vastauksen, eli sen, että toista ei oikeasti kiinnosta, kun hän ei omasta mielestäni ole sitoutunut yhteydenpitoon. Tuolloin heivaan tunteet syrjään ja siirryn eteenpäin.
Lomalla ollessa parisuhdeasiat eivät ole juuri vaivanneet itseäni, mutta luulen, että kun arki lähtee käyntiin, jokin naksahtaa jälleen ja alan vatvoa liiaksikin naisasioita. Viime kesän jälkeen tapahtui sama ilmiö. Kesätöissä puurtaessa ei edes ajatellut sinkkuutta, mutta yliopistolle palatessa ajatukset sinkosivat melko nopeastikin tutuille teille, masentuneisuuden mukana tai myötävaikuttamana.
Siinäpä yksi syy, miksi loma voisi omasta puolestani jatkua hiukkasen pidempään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti