On kummallista, miten joidenkin ihmisten kanssa ei vain yksinkertaisesti tule juttuun, vaikka kuinka yrittäisi. Keskustelu pysyy kyllä yllä, jos tarve vaatii, mutta muuten tunnen oloni erittäin vaivaantuneeksi ja ulkopuoliseksi erään henkilön ollessa läsnä. Tekee vain mieli poistua paikalta, tai paeta omaan päänsisäiseen maailmaan pohtimaan asioita samalla, kun hän keskustelee muiden kanssa. Harmillisesti "joudun" viettämään aikaa tuon henkilön kanssa, sillä kuuluimme aikoinaan samoihin piireihin, joten kun järjestetään jonkinlaisia kokoontumisia "vanhan jengin" kanssa, on hänen läsnäolonsa varma.
En edes tiedä, miksi en tunne oloani erityisen hyväksi, kun hän on paikalla. En vihaa häntä, eikä minulla ole mitään syytä olla pitämättä hänestä. Päinvastoin: hänhän on suureksi osaksi osastoa "kaikkien kaveri", juttua syntyy vaikka rautalangasta. Kaipa syy lienee siinä paljon puhutussa henkilökemiassa, persoonien vuorovaikutuksessa. Olemme niin erilaisia, meitä yhdistää vain menneisyys. Keskitymme keskustelussa eri asioihin, kommentoimme kenties toistemme mielestä "vääriä" asioita, huumorintajumme ei aina mene yhteen, henkilökohtaiset arvomme, aatteemme, saattavat olla erilaiset.
Aiemmin kirjoitin jotakin siitä, miksi usein kuvailemme omia tekemisiämme persoonan kuvailun sijaan. Tässäkin asiassa pätee se, että kiinnostuksenkohteemme ja maneerimme peilaavat persoonaa, ja jos nuo asiat ovat kahden henkilön välillä hyvin erilaisia, ovat persoonatkin yhteensopimattomat, jolloin tiettyä yhteenkuuluvuuden tunnetta ei synny, ainakaan vastavuoroista sellaista. Näin asian järkeilisin, vaikka ihmissuhteissa ja henkilökemiassa järki ei aina pädekään.
Lupasin itselleni, ettei minun tarvitse viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa en viihdy. Kenties seuraavan kerran kieltäydyn kutsusta, jos tuo kyseinen henkilö on tulossa paikalle, olkoon se sitten miten itsekästä tahansa. Ehkä osaltaan tuo on myös kaikille osapuolille kohteliasta. Miksi pitää yllä valheellista kuvaa siitä, että viihtyisin tuon henkilön seurassa? Outoa onkin, että ainakin puheiden perusteella hän kenties pitää minun seurastani. Miten voisin viestiä kohteliaasti, ketään loukkaamatta, että sori, en halua viettää aikaa kanssasi?
Helppoa se olisikin, jos ei olisi kollektiivia, ryhmää, jossa aikaa vietetään. Jos haluan olla erossa yhdestä, joudun kenties olemaan erossa joistakin muista henkilöistä. Tosin noita tapaamisia järjestetään harvemmin, joten ehkä kestän ne ilman mielenterveyden järkkymistä, vaikka mieliala noiden kokoontumisten aikana ja jälkeen onkin harvinaisen huono. Jos niitä olisi useammin, kenties tapahtuisi sama efekti, kuin entisen ystäväni kanssa: masennus pahentuisi voimakkaasti. Mutta pienistä puroista syntyy suuri joki. Miten voin olla varma, etten kärsi?
Ihmissuhteet ovat vaikeita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti