Tyhjä pää, tyhjä pää, tyhjä pää. Kolmen toisto on tehokasta, jostakin syystä. Miksi ihmiset tykkäävät 4/4 rytmistä? Musiikki on matematiikkaa. Plääh. Fiilis on tänään ollut hyvä. Varmaan siksi onkin vaikea kirjoittaa mistään mitään. Ei tunnu olevan mitään sanottavaa, kun ei voi tutkiskella omien ajatusten kiemuroita ja tunnemaailman pyörremyrskyä, kun on tyyni sää tuolla mielen valtamerellä. Hyvä näinkin välillä, jäädä sanattomaksi hyvän olon takia.
Ehkä tällainen olotila oli silloin, kun joskus kirjoitin noista olevinaan filosofisista aiheista, jotka kyllä omasta mielestäni tuntuvat nyt jälkeen päin katseltuna aika turhalta jauhannalta. Kai pidin silloin yllä vielä sitä oletusta, että olisin jotenkin erityisen intellektuaali persoona. En ole. Olen vain ihminen, joka viettää liikaa vapaa-aikaansa päänsä sisällä, ja jonka ainoa keino tuoda ajatuksiaan ilmi on kirjoittaa niistä. Jostain syystä en vain saa aikaan keskustelua noista aiheista muiden kanssa, vaikka haluaisinkin. Ehdin unohtaa kaiken, mitä pääni sisällä liikkuu muutamassa minuutissa. Siksi kirjoittaminen onkin niin palkitsevaa, saa ehkä vihdoin pitkäkestoiseen muistiin taottua ne asiat, jotka kunakin hetkenä tuntuvat tärkeältä. Tai ainakin voi jälkeen päin lukea, mitä on tullut ajateltua ja/tai tunnettua.
Yhtenä päivänä tunsin jopa ylpeyttä eräästä omasta tekstistäni. Olin saanut jotenkin ajatukseni puristettua niin kompaktiin ja ymmärrettävään sekä lisäksi huvittavaan muotoon, että en voinut kuin ihmetellä. Tietenkään en nyt muista, mistä tekstistä oli kysymys, mutta on mielenkiintoista palata ajassa taaksepäin niihin fiiliksiin ja ajatuksiin, jotka olivat tuolloin vallitsevia.
Tällaisia jaaritteluja on tullut matkan varrella jo melkoisesti, joten lopetetaan nyt ajoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti