Aikaisemmin
Ahdistuskohtaus vai mikä lie iski. Puoli tuntia se kesti, nyt yritän rauhoitella itseäni. Tuona aikana päässä pyöri vain etkelpaavedäpäätäyteenmenebaariinyritäjotainseksiäläheisyyttärakkauttamitävain, mutta nyt pahin on ohi. Tosin vieläkin kännin vetäminen kuulostaa ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Pelkään kai, että tulen olemaan loppuelämäni yksin, jos olen kokematon vielä seuraavana ikävuotenani, joten yritän tuolla humalan hakemisella edes maksimoida itsevarmuuden ja sitä kautta todennäköisyyden, että jotain tapahtuisi, jos saisin päähäni lähteä yöelämään. Toki alkoholi myös helpottaa ahdistusta itsessään.
Ja olin ilmeisesti oikeassa. Arjen koittaessa demonikin heräsi, joten viikonloppuisin ei ole enää mitään odotettavaa, muuta kuin paskaa oloa ja selviytymistaistelua.
Nyt
Yllä oleva avautumisahdistus kuulostaa helvetin tyhmältä ja säälittävältä, mutta kyllähän tuohon kohtaukseen syy on. Oma epävarmuus, läheisyyden puute, masennus, yksinäisyys, paska lapsuus, henkinen väkivalta, pelko, kaikki nuo näkyvät tuossa sopassa. Jos mitään hyvää ei ole tapahtunut koskaan aiemmin, miksi tapahtuisi nytkään? Miksi seuraava ikävuosi olisi parempi? Miksi yhtäkkiä kokisin jonkinlaisen mullistuksen elämässäni? Miten oikeastaan voisin kehittyä?
Tiedostan, että tämä on ohimenevä vaihe, pelkkä muutaman hassun tunnin kestävä siirtymä ennen hyvän olon paluuta, mutta silti en voi olla yhtymättä noihin ajatuksiin jollakin tasolla.
Mitä odotettavaa minulla oikeastaan on, muuta kuin uusia pettymyksiä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti