Arkirytmi on hiukan muuttunut. Nyt, näin maanantaisin, viikonlopun ja arjen siirtymässä, on kaikista matalin mieliala, luultavasti siksi, että se on lyhin päivä, jonka vietän yliopistolla. Viikonlopun mahdolliset angstit pitäisi karkottaa nopealla arkeen palaamisella, mutta ilmeisesti se ei onnistu noin lyhyellä aikavälillä. No, joka tapauksessa fiilis on vielä todella hyvä, vaikka epäluuloisuus kalvaa hiukan, sillä tein sen virheen, että tarkastin liian nopeasti sähköpostiani viestin lähettämisen jälkeen nähdäkseni, olisiko hän jo vastannut, ja aloin heti pyöritellä aivan turhia skenaarioita päässäni. Tunteeni eivät anna minun luottaa, vaikka järki haluaisi.
Pidän todella paljon hänestä, vaikka tuo on kenties turhankin vahvasti sanottu henkilöstä, jota en ole tavannut kasvotusten. Mutta silti, kun tuo epäluuloisuus iskee, tuntuu jälleen siltä, että pitäisi pedata jotain "varasuunnitelmaa", etten romahtaisi, kun se väistämätön, eli hylkääminen, tapahtuu. Huomasin jälleen eksyneeni nettitreffipalveluun katselemaan toisten profiileja, kun taas silloin, kun tuota epävarmuutta ei ole, ei ole käynyt mielessäkään toiset naiset. Mieleni toimii oudolla tavalla. Mitä enemmän pidän jostakusta, sitä varmempi olen siitä, että tulen hylätyksi, kun pitäisi tapahtua päin vastoin, eli luottamuksen kasvaa kiintymyksen mukana.
Myöskin seksuaalisuus on noussut pinnalle tuon epävarmuuden ja -luuloisuuden mukana. Kuvittelen, että noiden tunteiden tuoma ahdistuneisuus katoaisi, jos jotain tapahtuisi seksirintamalla. Tällä viikolla olisi poikkitieteelliset opiskelijabileet, jonne siis olisi tulossa paljon ihmisiä kaikilta eri aloilta, ja muutama lukiosta tuttu tyttö olisi ilmeisesti saapumassa paikalle. Olisi helppoa ujuttautua heidän piireihinsä, kun heidän kanssaan olin melko hyvissä väleissä. En tiedä. Ahdistus mennee pois, ennen kuin ehdin tehdä jotain tyhmää.
Mietiskelin tänään sitä, miten masennusta voisi kuvailla parhaiten sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan sitä kokenut. En tietenkään voi puhua kuin omasta tapauksestani, eikä kahta subjektiivista kokemusta voi verrata. Mutta kuitenkin. Masennus on sitä, kun järjen mukaan kaikki on hyvin, mutta tunteet väittävät toista. Masennusta on, että omat kognitiot kääntyvät itseään vastaan, että aivot ikään kuin syövät pois itsetunnon, onnellisuuden ja positiivisuuden. Masennus on painostavaa tyhjyyden tunnetta, jonka ainoat valopilkut ovat epäonnen liekit. Mitään hyvää ei koskaan tapahdu ja kaikki muut ovat parempia kaikessa.
Miksi niin moni ihana tyyppi on saanut noin kovan kohtalon osakseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti