Treffit

Aiemmin


Minulla oli tänään treffit. En ole käynyt treffeillä sitten viime epäonnistumisen, jolloin murskauduin totaalisesti, kun en uskonut itseeni, siihen, että ne eivät menneet päin helvettiä. Siitä on noin puoli vuotta, ja olen rakentanut itsetuntoani uudestaan, vähä vähältä, kohti parempaa, jotta en kokisi tuota romahdusta jälleen. Mutta miksi oikein altistan itseni tuolle vaaralle jälleen? Onko riskin ottaminen oikeastaan vaivan arvoista?

Viimeksi en jännittänyt tuollaista tilannetta ollenkaan, mutta nyt ahdistus oli melkoinen, mutta osasin käyttäytyä melko rauhallisesti. Viimeksi tilanne oli toisin päin: Jännitys iski vasta piinapenkissä, joten ehkä olen kehittynyt jonkin verran. En ajattele, että ne menivät huonosti, enkä tiedä vielä, pidänkö tuosta henkilöstä. Viimeksi tosin olin aluksi sitä mieltä, että molemmilla oli mukavaa, mutta myöhemmin rupesin ylianalysoimaan kaikkea, jolloin masennus iski.


Nyt


Huomaan demonin ryhtyvän jälleen kiusaamaan minua. Se huomauttaa kaikista "virheistä", mitä tuli tehtyä, kertoo kaikki pienet viitteet siitä, mikä osoittaisi, että toinen osapuoli ei ollut kiinnostunut, tai ettei hän viihtynyt ollenkaan seurassani. Pitkään siinä meni, ennen kuin tuo iski. Kai näin iltasella on jo niin väsynyt, että ei jaksa enää pitää puolustuksia yllä, että nyt on aika alistua.

Mutta en tiedä. Yhdessä vaiheessa yllättävä tunnekuohu valtasi minut, kun ajattelin tuota henkilöä; ehkä pidän hänestä. Toisaalta, saatamme olla melko erilaisia, mutta onko se oikeastaan ominaisuus, josta kannattaisi välittää? Itsekin aina painotan synkkaamista, sitä, että pystyy samaistumaan toisen ihmisen asemaan, että ajattelee samoilla raiteilla, enkä niinkään kiinnitä huomiota tuollaisiin yksityiskohtiin.

Silti. Kannattaako tuhlata energiaa, jos epäonnistuu? Kannattaako rakentaa pilvilinnoja, joista putoaminen sattuu aina yhtä paljon, putoaminen, jonka jälkeen täytyy rakentaa itsetunto nollista?

Ehkä otan yhteyttä häneen myöhemmin.

Ehkä sitten tiedän, kannattaako yrittää.