Introversio on sitä, että liialliset sosiaaliset ärsykkeet saavat ihmisen sulkeutumaan, jolloin kommunikoinnista tulee vaikeaa. Tämän sain jälleen kokea, kun sain kutsun illanviettoon, jossa tunsin vain kolmasosan vieraista, ja suurin osa tunsi toisensa jo ennestään, joten olin melko hyvin piirien ulkopuolella koko ajan. Onnistuin silti nauttimaan illasta niin hyvin kuin pystyin, mutta jatkoille lähdöstä jouduin kieltäytymään; tunsin oloni väsyneeksi tuosta sosialisoinnin määrästä jo silloin.
Tuota sulkeutumista ei voi oikeastaan kuvata muuten kuin sanomalla, että ajatus ei kulje, jolloin myöskään keskustelu ei onnistu; ikään kuin ärsykkeet tukkisivat aivokytkentöjä siten, että niitä ei saa auki muuten kuin poistumalla tilanteesta. Ongelmaa ei ole niiden ihmisten kanssa, jotka itse jo ennestään tuntee (paitsi jos ympärillä on liikaa painetta), vaan juurikin uusien tuttavuuksien kanssa. Ei ole avattuna minkäänlaista kanavaa kenenkään noiden uusien ihmisten kanssa, ja niiden kaikkien yhtäaikainen avaaminen on miltei mahdotonta.
Klikkiytymisen takia ryhmiin mukaan meneminen tuntuu tungettelevalta, minkä takia tuo ilta oli osaltaan kiusallinen; kuinka tehdä uusia tuttavuuksia, jos muut keskittyvät vain omiin ryhmiinsä? On aina helpompaa, jos olisin ollut oman ryhmäni mukana, samoin kuin muut, ja kommunikoinut yhtenä sosiaalisena yksikkönä muiden yksikköjen kanssa; tällöin ei olisi klikkejä, vaan uusia ihmisiä tutustumassa toisiinsa tuttujensa tukemana.
Fuksivuoden alkupuoliskolla klikkiytyminen oli suuresti havaittavissa. Itsekin jaksoin pyöriä yliopiston tapahtumissa siihen asti, kunnes tuo klikkiytyminen tapahtui. Sen jälkeen en nähnyt mitään syytä: Miksi mennä jonnekin, missä suurin osa ihmisistä pyörii vain oman pienen piirinsä ympärillä, välittämättä juurikaan muista, haluamalla vain syventää ennestään tuttuja suhteita eikä tehdä uusia?
Ei klikkiytymisessä sinänsä mitään väärää ole, tietysti jokainen kaipaa itsensä kaltaista seuraa eikä kaikista voi pitää. Se on vain sosiaalisena ilmiönä merkittävä. Syntyy dynaaminen ryhmähenki, jonka ulkopuolelle on helppo jättää ihmisiä tahtomatta tai tahallaan. En itse havainnut, että olisimme tehneet niin oman "ryhmämme" kanssa, päinvastoin. Kaikki, jotka halusivat liittyä mukaan ryhmään otettiin vastaan avoimin mielin, ja niin se laajeni melko suureksi. Huolimatta tuon ryhmän suuruudesta pystyin silti puhelemaan siinä melko luontevasti, johtuen juuri siitä, että tunsin kaikki melko hyvin yksilötasolla, enkä vain osana ryhmää.
Yksilö kaipaa ryhmää, mutta ryhmäkin koostuu vain yksilöistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti