Aloitan kirjoituksen jollakin raflaavalla lauseella, joka onnistuessaan onnistuu sieppaamaan lukijan mielenkiinnon, mikä saa hänet lukemaan koko postauksen. Tässä kappaleessa esittelen aiheen, jota tänään käsittelen, usein erittäin yleistävällä, "kaikkia koskevalla" otteella, valitan omasta ahdingostani liittyen ihmissuhteisiin/masentuneisuuteen tai sitten kerron mielipiteeni jostakin asiasta. Kappale loppuu kysymykseen, tai jonkinlaiseen omahyväiseen tietämystä ilmaisevaan virkkeeseen, jolla voi lähteä viemään asiaa eteenpäin.
Tässä kappaleessa esitän usein omakohtaisen näkemykseni asiasta, esimerkiksi mielipiteeni, tuntemukseni tai päällimmäisen ajatukseni aiheesta, esittämättä kuitenkaan faktatietoa. Perstuntumalta heitetyt lauseet johdattavat lukijan omien mielenliikkeitteni polulle, joka haarautuu moneen suuntaan, jolloin ei koskaan tiedä, minne ne vievät.
Seuraavaksi tuon yhden näkökulman asiaan, jota käsittelen muka-tieteellisellä otteella, viljellen epävarmuutta huokuvia termejä ja tuoden myös vasta-argumentteja peliin mukaan. Tässä kappaleessa ei päästä mihinkään konkreettiseen käsiksi, vaan suurimmaksi osaksi heitän ajatuksia paperille, ilman, että itsekään muodostaisin koherenttia kokonaisuutta noista pienistä tiedonjyväsistä, jotka mieleni on loihtinut.
Useiden muiden samankaltaisten paragrafien jälkeen saavun pisteeseen, jossa pystyn jo konkretisoimaan sen, mitä loppujen lopuksi oikeasti ajattelen asiasta. Nuo lukuisat näkökulmat, joita olen käsitellyt, johtavat tietynlaiseen lopputulemaan, jota katarsikseksikin voitaisiin kutsua. Olen siis jollain tasolla onnistunut tavoitteessani, eli sillä, että saan selvyyden ajatuksiini, jotka eivät omassa mielessä pyöritellessä onnistu koskaan kiteytymään oikein, vaan saavat kunnollisen muotonsa vasta tekstinä.
Viimeisessä kappaleessa toisinaan esitän olevinaan runollisen metaforan, joka ei oikeastaan kuvaa esittelemääni asiaa millään tasolla, mutta toimii jonkin tunteen luomisessa. Se on kuin viimeinen sointuprogressio kappaleessa, joka lukuisten erilaisten kuvioiden jälkeen saapuu kliimaksiin, viimeiseen osaan, jossa aikaisempien melodioiden luoma tunnelmointi kuuluu vielä vaitonaisena, kunnes viimeinen sointu särähtää, ja kirjoitelma loppuu, jääden lukijan mieleen resonoimaan, kuitenkin niin, että kaikki muut kappaleen osat ovat jo unohtuneet.
Tämä on se sointu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti