Itsenäisyys

Itsenäisyys on aina ollut todella tärkeä osa minua, ja tulee varmasti edelleen olemaan. On todella hieno tunne, että et ole vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäsi, eikä kukaan ole vastuussa sinusta. Myös vapaus on oleellinen osa itsenäisyyttä. Voin mennä minne vain, milloin vain, tehdä mitä vain, milloin vain, ainoastaan oma itseni rajoittavana tekijänä. Tuo ei tietenkään tarkoita, että joka päivä hyppelisin ympäri maakuntaa tekemässä mitä erilaisimpia juttuja, vaan pääasiassa se tunne, että voisin niin tehdä, on voimistava.

Pienestä pitäen vanhempani ovat sanoneet minun olevan itsenäinen, kun viihdyin omissa oloissani enkä tarvinnut minkäänlaista vahvistusta esimerkiksi koulunkäyntiin liittyen. Tottahan se on. Osasyynä siihen lienee, että en oikeastaan voinut luottaa heihin, jolloin oman itseni rooli "huoltajana" korostui, ja minusta tuli syrjäänvetäytyvä, "näkymätön", ja omassa maailmassa elävä. Siispä itsenäisyydestä nauttiminen johtaa juurensa lapsuuteen, jossa siihen oli totuttava.


Edelleen viihdyn melko hyvin yksin, enkä pidä tilanteista, joita en voi tavalla tai toisella hallita (esimerkkinä suuret sukujuhlat, joissa ei ole tuttuja ja joista ei pääse pakoon). Isojen päätösten teko ja asioiden lukkoon lyöminen ovat melko rajoittavia toimintoja, joten usein vältän niitä. En pidä reaaliaikaisista internet-keskusteluista, sillä se pakottaa istumaan paikoillaan ja vastaamaan lähes välittömästi toisen viesteihin, etkä näe oikeita reaktioita vastaanottajalta. Olen enemmän sähköpostiviesti-ihmisiä, jolloin saa rauhassa päättää, mitä kirjoittaa, ja saa kaiken sanotuksi, ilman keskustelun karkaamista sivuraiteille, kun toinen kirjoittaa pitkää viestiä ja itse unohtaa sanottavansa sillä välin. Face-to-face keskustelut ovat kuitenkin kaikista eniten "hallittavissa", ja tietenkin kaikista antoisampia.

Kaikenlaiset pakottamiset ja velvollisuudet ovat itselleni melko kahlitsevia, enkä tarvitse niitä omien tavoitteitteni saavuttamiseen; ne eivät koskaan motivoineet minua. Siksipä yliopisto on kuin tehty minua varten. Kukaan ei välitä, mitä, missä ja milloin teet, kunhan vain teet. Olet täysin vastuussa omien opintojen edistymisestä, kenenkään painostamatta.


Ehkäpä juurikin tuo kontrollin menettämisen pelko on rajoittava tekijä elämässäni. En tiedä, olenko sitoutumiskammoinen, sillä en ole koskaan edennyt kovinkaan pitkälle tuolla elämän osa-alueella, mutta se on toki mahdollista. Tiettyjä kompromisseja on tehtävä myöskin itsenäisyyden suhteen, ja tietenkin kannan osan vastuusta, joka koskee kanssaihmisiä, eli niitä, joiden kanssa olen tekemisissä ja joista välitän. Aiemmasta postauksestakin käy ilmi, että olen uhrautuvainen persoona, eli toisinaan teen palveluksia ihmisille, joista en edes erityisemmin pidä. Tuosta olen kyllä päässyt melko hyvin jo eroon, kiitos haitallisen ystävyyssuhteen terminoimisen. Kuitenkaan itsenäisyys ei ole elämässä tärkein asia, ja usein kaipaa jotakuta, jonka puolesta menettää yöunensa, ja joka vastaavasti huolehtii sinusta.

Autonomia ei ole mitään ilman sitä henkilöä, jonka takia siitä voisi luopua.