Ihmisillä tuntuu olevan sisäänrakennettu mekanismi, jolla kategorisoida muut yksilöt lokeroihin, joista päällimmäiset ovat "in" ja "out". Ensinmainittuun joukkoon kuuluvat kaikki ne, jotka on "hyviä tyyppejä", samanlaisia kuin itse, ja jälkimmäiseen ne, joita kaihdetaan oikeastaan tietämättä miksi.
Usein tuo luokittelu tapahtuu melko epäoleellistenkin asioiden perusteella; ulkonäkö, uskonto, poliittinen näkemys, jopa se, mitä musiikkia kuuntelee. Pop-musiikki on aivottomille ihmisille, islam naisia alistaville sovinisteille, kasvoista lävistetyt ovat narkkareita tai huomiota kerjääviä ihmisraunioita ja Vihreät ituhippejä, joita ei kannata kuunnella. Tietysti ihminen haluaa, että pystyy samaistumaan ympäristöönsä, jolloin mieluiten hakeutuu sellaiseen seuraan, jossa oma maailmankuva vahvistuu; kaveripiiri yleensä koostuu sellaisista ihmisistä, jotka muistuttavat sinua itseäsi. Yhteyden tunne syntyy samanlaisuudesta, kun taas erilaisuus loitontaa.
Ehkäpä tietynlainen stereotyypitys auttaa ihmisiä tunnistamaan "uhkia", kuten evolutiivisesti voidaan päätellä, ja siksi se on vahva piirre edelleen. Siltikin, tuntuu oudolta, että jokin aivan mitätönkin asia, oli se sitten pukeutumistyyli tai jokin muu ulkoinen seikka, saattaa pahimmillaan johtaa siihen, että ei edes tutustuta uusiin henkilöihin, ja pidetään yllä ennakkoluuloista kuvaa ihmisryhmästä, jota ei uskalla lähestyä.
Myönnän, en itsekään ole yhtään parempi tuolla rintamalla. Itse kaihdan yliekstroverttien seuraa, sillä en yksinkertaisesti pysy mukana heidän ajatuksissaan, enkä osaa millään samaistua heidän sielunmaisemaansa; en pysty ymmärtämään, miten ei voi olla hetkeäkään yksin, miten ei voi olla toisinaan vain hiljaa. Jatkuva puheenporina ja ylisosiaalinen härdelli saavat itseni ahdistuneeksi, enkä tietenkään sellaisessa seurassa viihdy. Ehkä kynnyskohtana ei olekaan heidän erilaisuutensa, vaan se, etten itse pysty täyttämään niitä samoja piirteitä, joita minulta odotetaan (ainakin kuvittelen, että odotetaan).
Nykyään ennakkoluulot ovat lähinnä jäännös muinaishistoriasta, jossa tuttu oli turvallista ja kaikki uusi mahdollinen tuhon tuoja. Nykyään muodostuu lähinnä klikkejä, jotka koostuvat omanhenkisistä ihmisistä ja joihin ei yleensä mahdu kovin paljolti joukosta poikkeavia yksilöitä. Pahimmillaan klikkiytyminen johtaa dehumanisaation ja väkivaltaan; toista ei pidetä enää ihmisenä, jolloin heihin ei päde sama moraalikoodisto. Lievimmilläänkin klikkiytyminen aiheuttaa haittaa, sosiaalisten säännöstöjen muodostuessa niiden ympärille.
Ihmisiähän tässä kaikki ollaan, miksi siis tarvittaisiin tarkempia kategorisointeja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti