Tämän päivän ajatelmoinnin aiheena on prokrastinaatio, tuttavallisemmin asioiden viivyttely. Miksi on aina yhtä vaikeaa aloittaa jotakin projektia ja saattaa sitä loppuun yhdeltä istumalta saman tien? Työläiden asioiden aloittamisen vitkastelu on melko yleinen, jopa universaali piirre ihmisissä, mutta miksi oikeastaan teemme niin?
Tietysti sellaisten asioiden, jotka eivät ole mukavia, tekemisen siirtää mielellään illemmaksi, tai ah, niin usein "huomiselle", juuri sen takia, että kaipaa ensin jotain positiivista kannustinta, oli se sitten YouTuben katseleminen (kissavideot, whii!) tai Facebookissa keskustelu, mutta usein tuo kannustin luo mukavuuden kuplan, josta ei halua lähteä pois. Siksipä olisi hyvä jättää se porkkana vasta työn jälkeiseksi ajaksi, koska kuplassa oleskelu tuhoaa melko hyvin vuorokauden rajallisen ajan. Käänteinen ilmiö, eli se, että jatkaa jonkin asian tekemistä, vaikka pitäisi lopettaa, voitaneen laskea myös viivästelyksi.
Tuollaiset pikkujutut, kuten työjuttujen aloittaminen tai tupakanpolton lopettaminen kuitenkin ovat vain huippu prokrastinaation jäävuoressa. Kuinka moni itse asiassa elää sellaista elämää, jossa koko ajan odotetaan laadun paranevan, mutta koskaan sitä ei tapahdu? Tai suurien päätösten teko: Jättääkö lasten hankkiminen vasta opintojen loppumisen jälkeiselle ajalle?
Kun päätöstä ei tee heti, se jää roikkumaan. Jos valitset sen, ettet päätä nyt, sysäät asian liian myöhäiseen ajankohtaan, jolloin saattaa olla mahdotonta tehdä asialle mitään. Kesällä huomaat, ettet ehtinyt laittaa hakemusta jatko-opintoihin, koska talvella et jaksanut miettiä asiaa. Juuri tuollainen on omalta osaltani liiankin tuttua. Kaikissa opintoasteissa olen jättänyt asian viime tinkaan ja heittänyt sitten hakemuksia lähialueiden oppilaitoksiin. Miten elämä olisikaan erilainen, jos olisin mennyt ammattikorkeakouluun, tai muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan? Eihän se nytkään myöhäistä ole, muuttaminen, mutta käänteisprokrastinaatio väittää toista.
Tuollainen asian päättämättä jättäminen saattaa vaikuttaa melko pieneltä jutulta, mutta oikeastaan sillä on valtava merkitys motivaatioon. Jos päätät nyt, tänään, aloittaa vaikkapa uuden harrastuksen, tulet luultavasti harrastamaan sitä kauemmin kuin jos päättäisit aloittaa kuukauden päästä. Poikkeuksena tietysti jos harrastustoiminta alkaa silloin, ja varaat ja maksat sen valmiiksi, mutta ymmärtänette pointin.
Siksipä tässä ja nyt -elämäntyyli on ehkä kaikista järkevin. Miksi odottaa tulevaisuuden tuomia haasteita ja elämyksia, kun voisit kokea ne nyt, tai ainakin luvata itsellesi, päivämäärän ja kellonajan mystisellä loitsulla (auttaa, oikeasti), että tulet tekemään ne? Elämän suurimpia hetkiä missaa varmasti eniten reagoimalla kaikkeen "katsellaan". Siispä nyt lupaan ja vannon, etten koskaan tule käyttämään tuota sanaa, jolla ulkoistetaan päätös tulevaisuuteen, jossa, ajan tullessa kohdalle, luultavasti tulet tekemään saman päätöksen uudelleen. Kierre on valmis, ja kymmenen vuoden päästä huomaat, että "huomenna sit" onkin nyt, ja se katselee sinua peilistä pettyneellä katseella.
Päätöksen voima on suuri; sillä voi muuttaa koko elämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti