On järkyttävää huomata, miten hyvä ja kenties onnellinen olo on näin viikolla, varsinkin kunnon yöunien jälkeen. Masentuneisuus on piiloutunut verhon taakse, enkä tunne sen viiltävää katsetta aivokarttani lounaisosiossa. Väsymyksen puute auttaa sosiaalisissa tilanteissa huomattavasti. Ajatus kulkee ja juttu luistaa. Olenpa tutustunut jopa uusiin ihmisiinkin, eikä suinkaan kiusallisissa merkeissä.
Kaiken tuon tallaa matalaksi viikonloppu. Kun tulee hiukankin enemmän vapaa-aikaa, ajautuvat ajatukset välttämättä niihin asioihin, joihin jää luuppiin, johon masennuksen demoni takertuu päästämättä irti, ennen kuin unohtaa ja suuntaa ajatukset toisaalle.
Sinänsä mielenkiintoista, miten voin tiedostaa tuon paholaisen olemassaolon ilman, että masentuisin välittömästi. Vaikka se ei ole mitenkään rationaalinen olio, pystyn silti tekemään sen olemassaolemattomaksi, vaikkakin vain muutamaksi päiväksi kerrallaan.
Siksipä aion tehdä suuria suunnitelmia viikonlopuksi, jotta aikaa ei jäisi negatiivisten asioiden esilletuloon. En tiedä, pakenenko vain välttämätöntä, puskenko pois jotakin, joka tulee joka tapauksessa takaisin, mutta lupasin itselleni hakeutua psykologin puheille, jos viime viikon tapaisia kohtauksia vielä tulee yksikin. Luultavasti vain haluan vältellä psykologia, jonka luona en ole saanut ajatuksiani oikein ulos, tai sitten unohdan jonkin tärkeän seikan. Mukavaahan psykologin juttusilla on ollut, mutta silti. Ja hänenkin mielestään, koska toimintakyky on säilynyt hyvänä, ei ole aihetta huoleen.
Toisaalta allekirjoitan tuon lausunnon, toisaalta en. Jotkut menettävät täysin työkykynsä ja makoilevat vain sängyssä, minulla käy toisin päin. Masentuneisuuteen parasta lääkettä on työ ja velvollisuudet, jotka vievät ajatukset muille urille. Olen vain kerran ollut tuollaisessa tilanteessa, että makoilen sängyssä lähes koko päivän. En toivo kenellekään vastaavaa.
Nämä kirjoitukset ovat väistämättä ajautuneet aina aiheeseen nimeltä masentuneisuus, vaikka se ei alunperin ollut tarkoitus. Lupaan kuitenkin, itselleni ja lukijoilleni, että kirjoitan myös aiheista, jotka itseäni tiettynä päivänä askarruttavat. Mutta kenties myös tämä pahan olon purkaminen tekstimuodossa palvelee tarkoituksensa, vaikka toistaisin itseäni päivästä päivään.
Kertaushan on opintojen äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti