Naisellisuus

Koska aikaisempi kirjoitus käsitteli miehisyyttä, lienee oikeudenmukaista käsitellä naisellisuutta. Tästä aiheesta minulla on melko vähän kokemusta, mutta toki mielipiteitä voi esittää epätietoisenakin, ja vihapostia otan mieluusti vastaan. Tässä vaiheessa anteeksi transsukupuolisille; en ole tavannut montaakaan teistä, joten en osaa kirjoittaa teistäkin yhtä ekstensiivistä tekstiä.

Ja sama varoitus pätee kuin aikaisemmassa: Kyseessä on stereotyypitys ja yleistäminen, enkä väitä kaikkien naisten olevan samanlaisia.

Aikaisemmasta tekstistä tulikin jo esille, että naisia opetetaan lapsena empaattisuuteen. Aggressiivista tyttöä pidetään outona; Tyttöjen kuuluu käyttäytyä sievästi, kun pojat saavat rellestää ympäri pitäjää ja virtsata joka nurkkaan. Muistan edelleen, kuinka isoveljeni kanssa nahistellessa kumpikaan ei mennyt valittamaan vanhemmalle, jos toinen löi. Piti lyödä takaisin. Siskojen tapauksessa joka ainoa kerta, kun sattui (tappelu tai ei), mentiin itkien vanhemman luo, jolloin sai lohdutusta. Tytöt siis oppivat, että tunteita näyttämällä palkitaan.


Mitä lohdutus oikeastaan on? Vain empatian yksi esiintymismuoto. Kuunnellaan toisen huolia, yritetään ymmärtää, miksi jokin ärsyke aiheuttaa tietynlaisen tunnereaktion, ja saada aikaan parempi olo lohdutettavalle. Hellä kosketus kuuluu asiaan, jolloin tytöistä tulee läheisyyttä hakevia parisuhteessa, kun pojat eivät tuota juuri osaa.

Siis tytöistä kasvaa empaattisia ja ihmiskeskeisiä, jos heidät on kasvatettu vallitsevien normien mukaisesti. Mutta yhteiskunnalla on yksi ansa varattuna heille: ulkonäköpaineet. Tytöt oppivat, viimeistään teini-iässä, keskittämään katseensa muihin ikäisiinsä nuoriin, ja huomaavat yksityiskohtaisesti, mikä toisessa on olevinaan parempaa kuin itsessä (Barbit ja muut ilmentävät tätä jo aikaisemmin). Tämä aiheuttaa valtavan tunnereaktion, kun sentimentaalisia reaktiota käsittelevät alueet ovat saaneet harjoitusta lähes koko pienen elämän ajan.


Tytöt kasvavat siis ulkonäkökeskeisessä maailmassa usein epäitsevarmoiksi, koska tunteet ovat niin vahvassa asemassa. (Tuon näkee esimerkiksi masentuneiden ihmisten sukupuolijakaumasta.) On vaikea olla itsevarma, kun jokaisesta ilmansuunnasta näyttää tulevan kriteerejä sille, minkälainen naisen pitää olla, niin ulkonäöllisesti kuin behavioristisestikin. Vertailu, kateus ja masennus ovat tunteellisuuden ilmentymiä tässä pinnallisessa maailmassa.

Naisten on siis paljon helpompi tunnistaa omia tunteitaan, jolloin niistä on paljon helpompi puhua. Toisaalta joskus, hormonitoiminnan kiihtymisen (lue: kuukautiset) myötävaikuttamana, naisen on erittäin vaikea tunnistaa omia tunteita tai niiden aiheuttajia siitä yksinkertaisesta syystä, että hän tuntee itsensä sentimentaalisesti ylikuormitetuksi.


Eli miehet ja naiset ovat eri tavalla varustettuja tunteita koskeviin asioihin pelkästään normien takia. Miehet kasvavat emotionaalisesti sulkeutuneiksi, naiset avoimiksi. Molemmilla toki voi olla samoja ongelmia: Mies ei osaa tulkita tunteitaan, naisella on liikaa tuntemuksia, jolloin ylikuormitus aiheuttaa ongelmia interpretaatiossa. Mitä siis tästä opimme?

Nainen: Älä ihmettele, jos mies ei puhu tunteista, sillä hän ei välttämättä vain osaa. Tästä syystä hän ei aina ymmärrä sanojensa tehoa tai sitä, miksi olet surullinen; empatiaan erikoistuneet aivokytkennät kun ovat heikosti harjoitettuja.
Mies: Älä hätäänny, jos nainen haluaa kuulla tunteistasi, etkä osaa puhua niistä, sillä tunteiden tunnistamiseen pystyy opettelemaan. Äläkä myöskään ihmettele, jos hän vaikuttaa menevän tunteiden spektrin toisesta laidasta toiseen hetkessä.


Loppukaneettina: Epämiehekkyys ja -naisekkuus eivät ole paheita, vaan osa persoonaa, aivan kuten miehekkyys ja naisellisuuskin.