Miksi luen depressiivisiä blogeja?

Niin, miksi?

Joku ilkeä ihminen voisi sanoa, että saan mielihyvää siitä, että tiedän muiden ihmisten elämien olevan vielä enemmän keikallaan kuin itsellä. En usko tuohon väitteeseen. Mielestäni on helpompi samaistua ihmiseen, joka kamppailee samojen asioiden kanssa kuin itse. On helpompaa, kun tietää ettei ole yksin, kun on olemassa ihmisiä, jotka kykenevät ymmärtämään täysin toisen ihmisen tuntemukset tuntematta ollenkaan kyseistä persoonaa henkilökohtaisesti. Se on erittäin huojentava tieto.

Tietyllä tavalla blogimaailmassa vallitsee tietynlainen intiimiys, kun puhutaan niistä diipeimmistä aiheista. Kovinkaan usein ei tule purettua tuntoja kenellekään tosielämässä, ja tunteita ja ajatuksia on helpompi käsitellä tekstimuodossa, kun voi rauhassa valita sanansa niin, ettei asianosaisille jää mitään epäselväksi. Siinä myös oppii jotain itsestään, kun prosessoi ajatuksiaan tekstitse, kenties huomaa, mikä stimuloi negatiivisten ajatusten kierteeseen. On siis kyse ryhmäterapiasta, lukijakunnan ja kirjoittajan välillä. Molemmat saavat jotain siitä irti.

Tätä en useinkaan koe, jos luen muunlaisia blogeja. Varsinkin inhoan niitä, joissa valokuvataan kaikki, mitä päivän aikana tapahtuu. Ei, en ole kiinnostunut siitä, mitä söit tänään. Ei, en halua nähdä, kun olette rannalla bilettämässä. Tuollaiset kirjoitukset saavat lähinnä masentuneemmaksi: Noilla on niin hauskaa, että ne haluaa muidenkin tietävän sen. Ne on niin kauniita ja onnellisia, joten ne saa ottaa kuvia itsestään. Niiden elämä on varmaan tosi jännää, kun jokainen päivä on piittoreski. Toki tiedostan, ettei tuo ole totta, mutta keho ja mieli reagoi toisin.

Olen enemmän kiinnostunut ajatuksista kuin siitä, millainen ihminen niiden takana on, tai millaiset kyseisen henkilön ulkoiset puitteet ovat; tärkeintä on sielunelämä. Siitä juontuu kaikki, myös tärkeimmät ihmisyyden osat, kuten kiintymys, ymmärrys, empatia.

Luulen, että blogimaailma, sekä kirjoittelu että lukeminen, on auttanut pääsemään yli tuosta synkästä suosta, johon luulin jälleen olevani vajoamassa. Tosin on liian aikaista sanoa. Siltikin suosittelen kaikille ajatusten kirjoittamista ylös, vaikka niitä ei julkaisisikaan. Kokeilkaa sitä vaikka muutaman päivän verran. Kirjoittakaa ajatuksia, tuntemuksia, mielipiteitä, angstia, runoutta, kaunokirjallisuutta, lyriikoita, mitä vain. Tärkeintä on saada ajatukset ulos, ettei niitä jää hautomaan päässä.

Usko pois, se auttaa. Paljon.