Kielen vajavaisuus

Haluaisin kirjoittaa täsmälleen sen, mitä ajatuksissani aina kulkee. Haluaisin, että muut ymmärtäisivät sen, ja vain sen, mitä oikeasti ajattelen. Tämä on kuitenkin mahdotonta, sillä kieli rajoittaa uskomattoman paljon kommunikaatiosta. Varsinkin näin kirjoitetussa muodossa ei pysty täysin loihtimaan paperille kaikkia niitä nyansseja, mitä kuhunkin ajatukseen liittyy. Toki tehosteilla saa jotain aikaan, mutta jatkuva kursivointi syö sen alkuperäistä tarkoitusta, eli asian painottamista.


IRL-kommunikaatiossa pystyy äänensävyillä ja tunnetilalla viestimään paremmin oman päänsä sisällön toisen ihmisen mieleen, mutta siinäkin vastaanottajan oma ajatusmaailma vaikuttaa paljon, miten hyvin koko asia menee perille. Toki myös itsesensuuri toimii paremmin, joka sekin osaltaan vaikuttaa viestiin.

Olen näitä kirjoitellessa huomannut, että en aina saa tyydyttävästi omia ajatuksia ja tuntemuksia paperille. Aina jää jotain pois, oli se sitten jotain oleellista tai melko turhanpäiväistä. Joka tapauksessa on surullista tajuta, että kukaan ei pysty täysin ymmärtämään sitä, mitä pääsi sisällä liikkuu. Jokainen mielipide, jonka ilmaiset, jokainen kannanotto, jokainen kehu, tunteiden osoitus, kaikki, on epätäydellistä. Samoin et pysty koskaan käsittämään täysin toisen mielenliikkeitä, vaikka kuinka yrittäisit. Siksipä esimerkiksi uskonnollisten ihmisten esittämät argumentit ovat yleensä epäloogisia tai vailla pohjaa. Heillä on vain tuntemus, että oma usko on oikein ja tosi, mutta eivät pysty perustelemaan sitä rationaalisella tasolla.

Usein hermostun, kun yritän selittää jotakin itselleni yksinkertaista asiaa muille, mutta muut eivät sitä ymmärrä. Luultavasti turhaudun itseeni, kun en saa sitä kuvaa, mikä on päässäni, siirrettyä kuulijoiden mieleeni. Samoin usein, jos en kuule, mitä toinen sanoo, en pyydä häntä toistamaan juurikin tuon turhautumisen estämiseksi. Tyydyn vain hymähtämään. Toki tuo ei ole oikein ketään kohtaan, ja tiedän sen itsekin varsin hyvin. Tuollaisia tilanteita sattuu itsellenikin toisinaan, ja tietysti sen huomaa kuulijan kasvoilta, että asia ei mennyt perille.

Kommunikaatio on ikään kuin rikkinäinen puhelin. Puhuja sanoo jotain, mikä on hänen mielessään aivan selvä, mutta joka kuulijalle tullessa sana sanalta häivenee alkuperäisestä tarkoituksesta monien suodattimien kautta. Ensin kielen, sitten kuulon, ja lopulta kuulijan tulkinnan kautta.

Toisaalta, asialla on myös hopeareunus. Koska kukaan ei täysin pysty ymmärtämään sinua, olet siis täysin, täysin uniikki, sanan varsinaisessa merkityksessä. Olet samanlainen kuin muut siinä mielessä, että kukaan ei täysin käsitä toista, mutta se tyyli, jolla yrität muut saada ymmärtämään, on ainutlaatuinen.


Jos tästä nyt jotain selvää sai.