Kulkuri

Olen aina pitänyt itseäni keskitien kulkijana, eli en ole koskaan kokenut erityisen vahvaa yhteenkuuluvuutta radikaalien mielipiteiden tai totuuksina pidettyjen uskomuksien kanssa. Poliittisissa mielipidekartoissa olen aina ollut melko keskellä, en ole koskaan ollut uskonnollinen, mutten toisaalta määrittelisi itseäni ateistiksi, enkä osaa sanoa, onko abortti oikeutettua vai ei.

Joku voisi sanoa, että en uskalla sanoa mielipiteitäni, kun en tunnustaudu tiettyyn leiriin, mutta mielestäni polarisaatio on turhaa. Ei ole olemassa absoluuttisia totuuksia missään asiassa, mikä koskee ihmisten suuntautumisia; ei ole pelkästään mustaa ja valkoista, vaan harmaan eri sävyjä. Siksi äärimmäisiin menevä omien uskomuksien tuputtaminen on mielestäni aina ollut vähintään kyseenalaista toimintaa. Toki mielipiteitä saa ja pitää olla, kunhan osaa perustella asian oikein., mutta kaikenlainen käännytystyö on mieletöntä. Jokainen ajatteleva ihminen löytää oman tiensä, kunhan vain saa etsiä sitä rauhassa. Käännyttäminen ajaa vain harhaan.

Ehkä tämä neutraaliuteni johtuu kasvatuksesta, sillä minulla ei juurikaan ollut rajoja, kun olin varhaisnuori. Työläisperhe, jossa kuitenkin rahaa riitti kaikkiin tarpeisiin. Olin keskimmäinen lapsi, se omapäinen, pärjäävä. Ei ollut mitään erityistä kotiintuloaikaa, jos lähti ulos, kunhan jossain välissä ilmaantui petiin ja välillä syömään. Tietyllä tavalla voitaisiin sanoa, että minut unohdettiin, annettiin vain olla ja selviytyä omin voimin. Toki velvollisuudentunteeni oli erittäin vahva koko teini-iän angstin läpikin, joten rajattomuus ei ollut tuhoavaa sorttia. Toisaalta isojen päätösten teko on vieläkin melko hankalaa, kun ei ole ollut tiettyä mallia, miten toimia. En ole saanut vahvistusta juuri millekään toiminnalleni. Lienee selvää, etteivät välit vanhempiin olleet läheiset tuolloin. En kuitenkaan ole katkera.
Huomaan käyttäväni paljon epävarmuutta kuvastavia sanoja: Ehkä, luulisin, kenties, mutta. Ehkä (taas) se johtuu "tieteellisestä" katselmuksesta. Olen tottunut kyseenalaistamaan asioita, ja näkemään asioiden molemmat puolet, ennen kuin voin sanoa jonkin asian olevan varmaa, jos se sitä silloinkaan on. Usein, blogeissani, etsin syytä tietylle omalle käyttäytymis- tai ajatusmallille, mutten pysty sanomaan varmuudella, mikä vaihtoehto on oikea. Siksi pyrin tuomaan ilmi kaikki näkökannat. Useimmiten nämäkin kirjoitukset alkavat jollakin tietyllä väitteellä, joka sitten kääntyy lopussa aivan päälaelleen.
Tällainen minä olen. Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka: Itse ajattelu on itselleni kaikista ominaisinta, ei sitä kautta löydetyt vastaukset.

Nehän eivät aina ole absoluuttisia.