Tänään mietiskelin Tales of Mere Existencen siivittämänä miten ne, jotka eivät ole koskaan olleet masentuneita, näkevät ja kokevat masennuksen. Jos kertoo jollekulle olevansa masentunut, saattaa saada olevinaan "hyviä" neuvoja siihen, miten selvitä siitä. "Pitää keskittyä positiivisiin asioihin eikä ajatella negatiivisia asioita". Tai pahimmillaan saattaa vastapuoli sutkaista, että "sinullahan on kaikki niin hyvin, ajattele vaikkapa Afrikan lapsia".
Toki kuka tahansa jonkinasteisesta masennuksesta ikinä kärsinyt tietää, että kun iskee huono kausi niin ei yksinkertaisesti pysty ajattelemaan positiivisesti. Tätä ei tietenkään "normaali" ihminen pysty käsittämään, kun itsellä asiat ovat niin hienosti ja moista alakuloisuuden alhoa ei ole ollut edes näköpiirissä. Tietyllä tavalla on huvittavaa, että ihmiset reagoivat noin. Jos jollakulla on jalka murtunut, eihän hänellekään sanota "kävele". Miksi siis masentunutta pitäisi kehottaa keskittymään positiivisuuteen, jos hän ei siihen pysty?
Jälkimmäinen tapaus on pahempi: Siinä siirretään syy masennuksesta masentuneelle itselleen, hänen "heikkoudelleen": "Ei sinulla ole asiat huonosti, ryhdistäydy." Vaikka tarkoitus on tietysti sama kuin aikaisemmassa, eli se, että keskitytään kaikkiin positiivisiin asioihin, mitä elämässä on (ja mitä Afrikan lapsilla ei ole), on tämäkin heitto melkoisen tarkoituksenvastainen ja saattaa pahentaa masennusta.
Ymmärrän kyllä, että kun ei ole itse kokenut mitään mielenterveydellisiä ongelmia, voi olla vaikea käsittää niiden ihmisten mielenliikkeitä, joilla sellaisia on. En itsekään väitä ymmärtäväni täysin kaikkia mielenterveyden oikkuja, esimerkiksi OCD:ta, mutta en usko, että tuota sairautta kärsivälle ihmiselle on syytä mennä vittuilemaan hänen käytöksestään. Myöskin tulkinta siitä, mitä toinen oikeastaan tarkoittaa sanomalla olevansa masentunut saattaa vaihdella ihmisestä ihmiseen. Jotkut voivat mieltää masentuneisuuden surullisuutena, jolloin positiivinen ajattelu saattaa auttaa, joten sen ehdottaminen ja siihen kannustaminen on "normaalia", kun taas toiset pystyvät ymmärtämään koko masennuksen harmaan spektrin.
Pahimmillaan masennus kuitenkin nähdään laiskuutena ja velttoutena, mikä on aivan sairas näkemys. Toisen ihmisen tuskaa ei voi nähdä eikä kokea, joten tuomitseminen pelkkien luulojen ja ennakkokäsitysten varassa on helvetin typerää.
Tajusin juuri, että olen tehnyt vastaavan postauksen aikaisemmin melko samanlaisilla esimerkeillä ja sananvalinnoilla (Ajatuksia anoreksiasta). Ehkä tässä alkaa tulla jonkinlainen raja vastaan; ei keksi enää mitään uutta kirjoitettavaa.
Sitten kun postaukset ovat enää parin rivin pituisia saatan suorittaa eutanasian blogille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti