En tiedä, olenko jo kirjoittanut omista selviytymiskeinoista masentavia, itsesyytöksiä pursuavia ajatuksia vastaan. Olen toki sepustanut ympäristön eli ulkoisen maailman negatiivisten asioiden minimoimisen ja positiivisten maksimoinnin vaikutuksista, mutta itse ajatusten kanssa painimisesta en. Siispä tässä omat tapani "käsitellä" omia masentavia ajatuksiani. Tietystikään nämä eivät toimi kaikille, eivätkä aina itsellenikään, mutta yritän huijata itseäni uskomaan, että ne tehoavat.
Ensimmäisenä, päällimmäisimpänä on niinsanotut ohikiitävät masentavat ajatukset, jotka aktivoituvat jonkin ärsykkeen seurauksena, oli sitten kyseessä onnellisen pariskunnan näkeminen, kyynisen nettikirjoittelijan ronskit sanat, jotka koskettavat jollain tapaa itseä tai usein vain satunnaisesti mieleenjuolahtava asia. Tuollaiset ajatukset ovat ns. täsmäiskuja johonkin arkaan paikkaan, ja osuessaan kohteeseensa saattavat ajaa mielen alas sekunneissa. Siispä ne täytyy karsia heti alkuunsa. Kun havaitsen tuollaisen ajatuksen käyvän mielessäni, pysäytän kaiken, mitä olen tekemässä ja ikään kuin käytän energiani pyyhkimään tuon asian pois aivoistani, ja jatkan sitten toimiani ilman tuon ajatuksen aiheuttamia tunnetiloja. Jos siis onnistun.
Toisena tulee paljon syvempään jo juurtuneet ajatukset, jotka aktivoituvat noiden ohikiitävien ajatusten osuessa, joita pyrin kitkemään pois pitämällä vuorokeskustelua, loogista argumentointia demonin kanssa. Tuollainen toimii vain, kun mieliala ei ole alhaalla, kun vielä kykenee jonkinlaiseen rationaaliseen ajatteluun. Esimerkkinä vaikkapa tuo viime viikolla tapahtunut suullinen esitys vieraan kielen tunnilla. Sitä seurannut häpeä sekä arvottomuuden ja osaamattomuuden tunteet ajoivat masentuneisuuteen, mutta vähitellen mieliala alkoi parantua, jolloin aloin ajatella asiaa läpi. "Kaikki varmasti ajattelevat, että olen ihan surkea ihminen, kun jännitin ja epäonnistuin noin helpossa sosiaalisessa tilanteessa." Tosiasiassa en itse ajatellut tuolla tavalla muiden "epäonnistuneista" esitelmistä, joten miksi muutkaan ajattelisivat niin minun esiintymisestäni? Olen introvertti, enkä yhtä kykenevä esiintymiseen, mutta se ei tee minusta huonompaa ihmistä millään tasolla.
Tietenkään tuo looginen argumentointi ei kokonaan vie pois tuota negatiivista skeemaa, mikä omassa mielessä on, mutta se auttaa ainakin ahdistukseen. Kun tiedostaa, että nämä eivät ole minun omia ajatuksiani, että ne ovat vain sairauden aiheuttamia, on jokseenkin helpompi olla.
Masentuneisuus (omani) perustuu juuri noihin jatkuviin itsesyytösten ajatuksiin. Aikaisemmin ne kytkeytyivät päälle silloin, kun ei ollut mitään, millä askarruttaa mieltä. Tuolloin tukeuduin lähinnä koulutehtäviin, ja se toimii lyhytaikaisena apuna. Kun ei tarvitse ajatella negatiivisia koko päivänä, pystyy seuraavana päivänä funktioimaan paremmin. Kuitenkin pitkäaikaisena, jos omia ajatuksia ei työstä, se vain lykkää masentuneisuuden tunnetta, eikä sitä voi jatkaa ikuisuuteen. Siksipä suosittelen kaikille psykologilla käymistä, minkä voin omalta osaltani sanoa auttaneen, vaikka keskustelu olikin pintapuolista, ja tuntui aikoinaan turhalta.
Kuitenkin matkaa on vielä paljon, mutta päivä kerrallaan mennään kohti parempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti