Kiire, kiire, töitä, töitä. Noh, ainakaan ei ehdi masentua, kun ei ole aikaa siihen. Toisaalta aion huomenna viettää täysin yliopistottoman päivän niin, etten aio keskittyä mihinkään rästitöihin, vaan suuntaan energiani sosialisoimiseen ja rentoutumiseen. Kenties näin saan luotua jonkinnäköisen tasapainon tähän tyhjiöön jota elämäkseni kutsun. (Kuulostipa tekotaiteellisen angstiselta)
Kuitenkin välillä, kenties melko usein (en muista kaikkia kertoja) koen jälleen katkeria tuntemuksia siitä, miksi muut ovat niin kauniita, miksi muilla menee paremmin. En ole ehtinyt väitellä demonin kanssa, joten nuo ajatukset ovat kenties vakiintuneet jälleen. Eniten nuo masentavat ajatukset ilmenevät, kuten viime vuonna, jolloin olin pohjalla, seksuaalisen halun kasvamisena, mutta toisaalta sen tuoman nautinnon vähenemisenä. Ehkä tuo kertoo vain läheisyyden puutteesta, kosketuksen kaipauksesta, ja juuri noiden tunteiden myötävaikuttamana tutkailen lähes kaikkia naispuolisia henkilöitä "sillä silmällä", ikään kuin se helpottaisi jotain, vaikka se tekee juuri päinvastaisen vaikutuksen. Koska kaikki ovat niin kauniita, tulee itselleni lähes poikkeuksetta masentunut fiilis, kun tajuan, että he ovat ulottumattomissani, etten mitenkään kelpaa heille. Tuollainen kierre vie yhä vain syvemmälle ja syvemmälle itsesyytökseen.
Kuinka siis pääsisin eroon juuri tuon kaltaisista ilmiöistä? Tänään, kun tajusin tuon ilmiön palanneen (se yllätti hiipien), yritin jälleen ajatella asian läpi. Miksi oikeastaan haluaisin läheisyyttä joltakulta aivan tuntemattomalta ihmiseltä? Loppupeleissä se johtaa vain vieläkin huonompaan mielialaan, kun nopean fiksin aikaansaama euforia katoaa. Miksi etsin kumppania, joka kelpuuttaisi minut, kun pitäisi etsiä ihmistä, jota kohtaan minulla itselläni olisi tunteita, muitakin kuin pelkkä seksuaalinen viehätys? Ehkä nuo ajatukset aktivoituvat vain siksi, että aivot kaipaavat nopeita mielihyvää tuovia asioita, ja seksissä yhdistyvät sekä kosketus että nautinto, joten what's not to like. Harmi, että olen niin epävarma, etten luultavasti pystyisi yhden illan juttuihin.
Saatan olla kirjoittanut tästä jo aikaisemmin, mutta olkoon. Kosketuksen kaipaus on melko fundamentaalinen tunnetila ihmisillä, joten sen puute voi olla haitallista mielelle, joten se ilmenee edellä mainittuina tunne- ja ajatustiloina. Mutta kuinka päästä eroon kosketuksen puutteesta, tai edes sen kaipauksesta? Parisuhde, tuo hirviö, joka hyppää aina esiin, saattaisi olla ratkaisu. Toistuvat epäonnistumiset kuitenkin syövät luottamusta itseensä, joten kuinka helvetissä pääsee eroon haitallisista ajatuksista, jos siihen tarvitsee parisuhdetta, johon tarvitsee itseluottamusta, johon tarvitsee onnistumisia, joita ei ole syntynyt?
Antaisin omaisuuteni onnellisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti