Jälleen kerran näin sunnuntaihin tultaessa masentuneisuus on kadonnut lähes täysin. Ilmeisesti tuttu viikon aaltoilumalli on tullut takaisin: Maanantaista perjantaiaamuun loistava fiilis, perjantai-iltana iskee lähes täydellinen lamautuminen, jota sitten lauantain aikana korjaillaan ja sunnuntaina ollaan taas täydessä toimintavalmiudessa. Nyt tuo romahdus tuntuu jälleen varsin kaukaiselta, enkä tunne syytä hakea apua. Tunnistan itsestäni kuitenkin sen, että on ollut jokin syy, jokin sanoinkuvaamaton ahdistuksen tunne, jonka takia olen sitä kuitenkin miettinyt. Teenkin nyt lupauksen itselleni, että jos tilanne ei ole parantunut jouluun mennessä, aion jälleen käydä pitämässä pienen keskustelutuokion psykologin kanssa.
Tänään kirjoittaminen jäi jälleen varsin myöhäiselle ajalle, osasyynä opiskelu, osasyynä sosialisointi. En ole ehtinyt miettiä, mitä kirjoittaa, joten teksti tulee ajatuksenvirranomaisesti ja täysin spontaanisti, mikä on toki hyvä asia. Ajatus kulkee jälleen, demoni on palannut maan alle odottamaan uutta tilaisuutta laittaa mieleni heikoimmat osa-alueet roihuamaan helvetillisellä painostuksella.
Lähipäivinä Suomeen rantautunut myrsky saavutti myös tämän kolkan. Luonnon tuhoava voima näkyi täälläkin, ja usein kuuli erinäisten hälytysajoneuvojen ujellusta kaoottisen tuulen ulvonnan seasta. Tuo sai pohtimaan asiaa: Mitä jos yhtäkkiä asuntoni päälle kaatuukin puu, jolloin koko kämppä tulee asumiskelvottomaksi? Mitä silloin tekisin? Toki, löytäisin tilapäisen asuinpaikan läheisteni luota, mutta mitä sitten? Joutuisin miettimään käytännön järjestelyt täysin uusiksi, luopumaan tästä täydellisen viihtyisästä kuplasta, jossa tykkään viettää aikaa. Tietenkään kyseessä ei ole maailmanloppu, mutta kun on niin tottunut tähän elämäntyyliin ja näihin puitteisiin, tulee väistämättä mieleen se, miten helposti kaikki voi järkkyä.
Tuo skenaario sai puolestaan pohtimaan sitä, miten paljon olemmekaan yhteiskuntana riippuvaisia internetistä, sähköstä, tai rahataloudesta. Jos joku noista komponenteista poistettaisiin, ei olisi enää samanlaista maailmanjärjestystä. Varsinkin monetaarinen apokalypsi vaikuttaa hirvittävältä: Jos yhtäkkiä raha lakkaisi olemasta minkään arvoista, jos pankkitilien saldo ei vastaisi mitään reaalimaailmassa, jos setelit olisivat vain hienoa paperia ja kolikot pelkkää romumetallia, miten oikeastaan selviäisimme? Kaikki toimii rahalla, enemmän tai vähemmän. Töitä ei tehtäisi, jos ei olisi takeita siitä, että työn arvo vastaisi jotakin, oli sitten kyseessä hyödyke tai palvelu. Raha on helppo vaihdannainen noiden välillä. Ruokapalkalla työn tekeminen toki onnistuisi, mutta ruokakin täytyy saada jostain. Mitä ruuantuottajille sitten annetaan vaihdossa? Raha vaikuttaisi tietysti myös sähkön saatavuuteen: Ei olisi järkeä tuottaa sähköä, jos siitä ei hyödy mitään, ja tietenkin sähkön tuottamiseen tarvitaan raaka-aineita, jota saadaan, millä muullakaan, rahalla. Väistämättä siis rahatalouden totaalinen romahdus vaikuttaisi myös siihen, miten pystyisimme elämään ylipäänsä, ei vain ravintoon.
Teoriassa tuon kaiken voisi järjestää, jos olisi jokin siirtymäaika, mutta täydellinen, yhtäkkinen kumous olisi kaoottista. En tiedä, miten tulisin itse käyttäytymään tuollaisessa poikkeustilassa. Olisinko yksi niistä, jotka ryöstäisivät kaiken mahdollisen, egoistisesti puolustaisin sitä, mitä pitäisin omanani? Vai olisinko joku niistä, jotka pitäisivät periaatteistaan kiinni viimeiseen asti, alistuen nälkään ja kurjuuteen? Kuinka nopeasti heittäisin kaiken etiikkani ulos ikkunasta selviytymisen vuoksi? Ihminen on eläin ja elämisen vaisto on määräävä tekijä, joten kuvittelisin sinnitteleväni melko pitkälle ilman moraalin rappiota, mutta varmasti sortuisin jossain vaiheessa.
Onko siis poikkeustilassa moraali toisarvoista? Esimerkiksi sodassa tapahtuu hirviömäisiä rikoksia ihmisyyttä kohtaan, mutta onko se oikeutettua? Kun ihminen poikkeutetaan normaalitilastaan, eli siitä, mihin hän on koko elämänsä aikana tottunut, pätevätkö silloin samat säännöt, vai muuttuuko elo vain selviytymiseksi, eläimelliseksi "voiton" tavoitteluksi? Pystyykö ihminen silloin olemaan inhimillinen?
Ehkä pohdin tätä joskus myöhemmin, sillä nyt tulee aikaraja vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti