Yksi asia, jonka huomasin ärsyttävän jo pelkästään ajatuskokeen perusteella on yltiöpositiiviset ihmiset, eli sellaiset, jotka näkevät kaikessa pahassa kääntöpuolen ja jotka jaksavat sitten jakaa noita elämänohjeitaan muille. Normaalissa positiivisuudessa, eli siinä, että ajattelee kaiken menevän hyvin mutta myöntää myös sen, että joskus asiat eivät mene kuin Strömsössä, ei ole mitään pahaa. Mutta jo pelkästään sellaisen tekstin lukeminen, jossa tuntuu, että kirjoittaja elää ruusujen keskellä ainaisessa auringonpaisteessa ja naiivisti näkee kaiken vaaleanpunaisten lasien läpi on todella rasittavaa.
Kenties tuollaiset ihmiset eivät ole kohdanneet minkäänlaisia esteitä elämässään tai ole ottaneet takkiin maailmalta, kun eivät pysty näkemään, että todellakaan kaikki ei aina ole hyvin ja aivan kaikessa ei ole hyvää. Jos kieltäytyy näkemästä huonoja asioita maailmassa, oli kyseessä vaikkapa sodat, kaltoinkohtelu ja syrjintä, elää ehkä liiaksi omassa kuplassaan. Jos ei pysty näkemään, että jotkut asiat ovat aivan päin persettä yhteiskunnissa, jos on tottunut niin kovin omaan elämäntyyliinsä, että on sokea muiden kärsimykselle, millainen elämä tuolla henkilöllä oikeastaan onkaan?
Tietyllä tavalla uskon siihen, että ilman huonoja aikoja ei ole hyviäkään. Harmillisesti huonoja aikoja siunaantuu liiankin paljon joillekin yksilöille, kun toiset taas pystyvät hyppimään läpi elämän laput silmillä, euforisesti nauttien jokaisesta kevätsateesta tai hyisen kylmästä talviaamusta, jolloin joutuu talsimaan useita kilometrejä töihin vain tajutakseen, että on vapaapäivä. En tietenkään myöskään pidä yltiönegatiivisuudesta, siitä, että valitetaan joka vitun asiasta päivästä toiseen, kuukaudesta seuraavaan, jos noilla asioilla ei ole mitään konkreettista haittaa. Parhaimpana esimerkkinä "ensimmäisen maailman ongelmat"; murot eivät mahtuneet kippoon, pitsatilaus myöhästyi ja leffa ehti alkaa, jne, jne.
Toki mielipiteensä saa ilmaista, mutta omien näkemyksiensä tuputtaminen on kaikin puolin ärsyttävää. Tämä koskee myös ultrapessimistisyyttä ja -optimistisuutta. Kai olen vain liiaksi tottunut pitämään mielipiteet ominani, jolloin odotan sitä muiltakin. Toki mielipidekeskustelu on antoisaa, jos pystyy omaksumaan toisen aseman tai oppimaan jotain toiselta. Useimmiten vain ääriajatuksilla on se huono puoli, että toisen näkökantaa ei osata ottaa huomioon, ei kyetä näkemään asioita toiselta kannalta.
Kohtuus lienee kaikessa, myös optimistisuudessa ja pessimistisyydessä. Kultaisen keskitien ainaisena tallaajana liiaksi suuntaan tai toiseen nojaavat aatteet saavat veren kiehumaan, vaikka rauhallinen ihminen aina olenkin.
Tänään on ollut ärtynyt olo, mikä kenties on pääteltävissä tekstistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti