Olen ehkä ollut liian jyrkkä kaikissa lastenhankintaa koskevissa asioissa, kun tarkemmin ajattelee. Vaikka itselläni olikin paska lapsuus, ei se silti tarkoita, etteivätkö muut kykenisi nauttimaan elämästään, rakastamaan vanhempiaan ja kasvamaan "ongelmattomiksi" ihmisiksi. Päinvastoin, itsehän olen se poikkeus. Yksi monista, valitettavasti. Ei kuitenkaan ole mitään syytä olettaa, että kaikki ihmiset teini-iässä kantavat mukanaan ahdistusta, joka myöhemmin puhkeaa masennukseksi. Lapsen hankkijat ovat ihmisiä, virheitä tekeviä, toisinaan epäonnistuvia, toisinaan onnistuvia. Kaadan ehkä liian paljon roskaa heidän niskaansa.
Sitä paitsi, eihän minulla olisi olemassa näitä hienoja ihmisiä, joita ystävinäni pidän ja joita arvostan yli kaiken, jos tietyt ihmiset eivät olisi ajatelleet egoistisesti ja päättäneet pamauttaa toisen avo-/avioliiton osapuolen paksuksi. Olisi väärin sanoa, että vastustan lasten hankkimista, jos kerran pidän joitakin ihmisiä tutustumisen arvoisena ja vietän heidän kanssaan aikaa. Oma angstini lienee ollut liian suuri ymmärtääkseni sokeuteni tuossa asiassa.
Kuitenkaan yllä oleva fakta ei velvoita minua olemaan yhteydessä ihmiseen, jonka seurassa en tunne itseäni hyväksi. Sama pätee niihin kavereihin ja ystäviin, muihin ihmisiin, jotka lähelleni päästän, joten miksei myös huoltajiini. Vaikka joinakin hetkinä kiroan olemassaoloani, sitä tuskaa, jonka mieleni minulle aiheuttaa, ei se silti oikeuta minua olemasta vihainen vanhemmilleni minun syntymästäni. Pitäisi olla kiitollinen, ja olenkin. Toisinaan tunnen ylitsepääsemätöntä onnen tunnetta, mistä nautin suuresti. Maailma on ihmeellinen paikka, ja pidän sen tutkimisesta, uusien asioiden oppimisesta, ongelmien ratkaisemisesta. Kiitollisuus ei kuitenkaan poissulje sitä, että en viihdy noiden ihmisten seurassa, jotka tekivät parhaansa kasvattaakseen minut, ja jotka omassa heikkoudessaan tuhosivat orastavan elämänilon minussa.
On aina mielenkiintoista löytää omista ajatuksistaan ja mielipiteistään aukkoja, kuten olen nyt muutamana päivänä tehnytkin. Niistä voi oppia paljonkin, saavuttaa suuremman tietouden siitä, mikä oikeastaan onkaan oikein, mikä on osa minua, jotakin suurempaa "minuutta", johon tulisi pyrkiä. Olen aina painottanut ääriaatteiden vaarallisuutta, mutta en ole huomannut niitä omissa ideologioissani, ennen kuin nyt. En usko, että olisin havainnut niitä ilman ajatusten ylöskirjoittamista: aina voi katsoa taaksepäin, että mitä on tullut kirjoitettua, ja huomata omat virheensä. Ehkä tämän vuoden projektin kuluttua noteeraan muitakin virheitä, joita voin sitten korjata tai päivittää.
Odotan innolla sitä päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti