Fach, jo toinen päivä, kun myöhästyn postaamisesta. Sosialisointi levisi jälleen aikataulun ulkopuolelle, mistä olen toki iloinen. Kun on hauskaa, voi omia rutiineja aina siirtää vastaamaan uutta rytmiä. Pelkään kuitenkin, että blogiprojektini saattaa kärsiä liiaksi lipsumisten vuoksi, sillä useimmiten näin myöhään on liian väsynyt ajatellakseen selkeästi tai jaksaakseen kirjoittaa mistään syvällisemmästä aiheesta.
Olenkohan tylsä muiden ihmisten mielestä? En juuri seuraa uutisia, en katso telkkaria, en pelaa videopelejä, en harrasta mitään erityisen kiinnostavaa, en viihdy baareissa erityisen hyvin. En siis juurikaan puhu tuollaisista aiheista. En ymmärrä, mistä ihmeestä sitten yleensä puhun ihmisten kanssa, jos en hae aiheita noista luetelluista yleisistä asioista. Kai puheenaiheet tulevat jostakin syvemmältä, tai sitten heitän läppää kaikesta mahdollisesta. Siinä mielessä olen kai hankala keskustelukumppani: Joko keskustelen liian syvällisesti asioista tai heitän liian usein asian leikiksi.
En tiedä, miksi oikeastaan pohdin tuollaista. Jos juttua riittää, on kai sama, mistä puhuu. En muutenkaan näe järkeä juuri tehdä viiltävää analyysiä jostakin uutisesta, uudelleenkonstruoida jonkin videopelin kulkua tai keskustella TV-sarjoista. En useinkaan kerro mielipiteitäni asioista, paitsi yliopistolla luennoitsijoista tai kursseista. Jotkut kaverini keskustelevat syvällisesti vaikkapa jonkin käyttöjärjestelmän ominaisuuksista, kun itseäni ne eivät liikuta laisinkaan. Mitä väliä sillä on, jos se pikavalintapalkki on siirretty uudessa versiossa?
Olen siis ehkä enemmän kiinnostunut ihmisestä itsestään, sekä vuorovaikutuksesta persoonien välillä. Olen huomannut, että useimmiten naisten kanssa on helpompi kommunikoida tuossa mielessä, eli jakaa kokemuksia ja antaa puheenaiheiden virrata sinne minne haluavat. Tietty stereotypia pitää paikkaansa: Naiset pitävät enemmän keskustelusta kuin miehet, tai ainakin ovat keskimäärin siinä parempia. Harmillisesti tuollaisiin kahdenkeskisiin ajatustenvirran siivittämiin keskusteluihin harvemmin ajautuu normielämässä. Varsinkin introverttien naisten kanssa tuollaiset keskustelut ovat todella antoisia, mutta molempien osapuolten introversiosta johtuen en useinkaan ole päässyt tuolle aaltopituudelle.
Töissä oli todella mukava, kun tuollainen henkilö oli olemassa. Kun paiskittiin töitä, pidettiin suut kiinni ja suoritettiin hommat. Kun oli taukoja, keskustelut virtasivat valtoimenaan minne sattuu, paitsi jos joku muu osui paikalle. Ei ollut kiusallisia hiljaisuuksia kuten niin usein ekstroverttien ihmisten kanssa persoonien polarisaation takia (helvetti miten pseudointellektuellia). Molemmilla oli sama koodisto siihen, milloin puhuttiin ja milloin oltiin hiljaa. Töissä myös jaksoi paremmin, kun ei koko ajan tarvinnut olla ylisosiaalinen, sai myös omaa rauhaa välillä. Toki nautin myös työpaikan ekstroverttienkin seurasta, mutta liian usein väsyin päivän edetessä, jolloin en jaksanut keskustella samalla tavalla.
Introversiosta jaksaisin jauhaa vaikka kokonaisen kirjan verran, mutta riittäköön tämä tälle kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti