Tänä jouluna aion ensimmäistä kertaa ostaa itselleni virallisesti joululahjan. Näin en ole koskaan ennen tehnyt, muistaakseni. Muille olen kyllä lahjoja jakanut, mutta itseäni en ole lahjonut. Syynä lienee se, että tyydyn kaikkeen, mitä minulla jo on, enkä kaipaa mitään ylimääräistä sotkemaan elämääni. Kuitenkin nyt aion surutta hankkia heräteostoksen, joka saattaa jäädä nurkkiin pölyyntymään. Eikös se kuitenkin ole joulun idea: Konsumerismin huippu, jossa turhuutta ostetaan vain perinteiden vuoksi.
Oikeastaan joulun, ja ehkä muidenkin juhlapyhien, idea on melko absurdi. Tai ei välttämättä idea, vaan se, mitä kaikkea ihmiset ovat liittäneet kuhunkin sesonkiin. Jouluna pitäisi muistaa sukulaisia joulukorteilla, ja läheisemmille ostaa kenties jotain lahjaksi. Lahjat ymmärrän, joulukortteja en. Miksi pitäisi vaivautua lähettämään jouluntoivotus ihmiselle, jota ei aio tavata (tai ei ole tavannut moniin vuosiin eikä kummallakaan osapuolella ole minkäänlaista kiinnostusta jatkaa tuota ihmissuhdetta), vain ja ainoastaan siksi, koska sukulaisuus velvoittaa?
Olen jo aiemmin maininnut, etten ole järin läheinen sukulaisteni kanssa. Käyn serkustelemassa välillä porukkoitteni kanssa, ja mummilassa toisinaan, mutta muuten en tunne, enkä halua tuntea muuta sukua. Vielä tänäkin vuonna sain syntymäpäiväonnittelut kummeiltani, vaikka en ole nähnyt heitä noin kolmen vuoden välein, tahtomattani. Viime kerrallakin tapaaminen oli hyvin jäätävä. En osaa pitää yllä keskustelua kauhean ihmismassan keskellä, ja koska sukujuhliin tuppaa tulemaan kutsuvieraiden koko perhe mukaan, on ahdistus taattu.
Sinänsä ihmettelen sukulaissiteiden ylläpitämistä. Toki, se on jonkinlainen sosiaalinen suojaverkosto, mutta kuinka moni oikeasti tuntee, tuntee sukulaisensa? Keskustelu jää mielestäni usein pinnalliseksi, kun vaihdetaan puolen vuoden kuulumiset samalla kertaa, muiden ihmisten läsnäollessa. Ehkä sukulaisuus korvaa kaverit ja ystävät vanhemmiten. Kun on omat lapset jatkuvasti hyörimässä jaloissa, jäävät sosiaaliset kontaktit hyvinkin rajalliseen määrään. Siksipä lasten synttärit ja juhlapyhät ovat hyviä tekosyitä päästä sosialisoimaan hetkeksi, näkemään muitakin naamoja välillä. Eikä tarvitse vahtia lapsia, kun voi laittaa ne rellestemään muiden ikäistensä sukulaisten kanssa.
En tietenkään pistä pahaksi, jos joku minulle kortin lähettää, mutta väistämättä tulee tunne, että olettaako tuo vastapuoli, että itsekin sitten jonkin sortin toivotuksen lähetän? Mitä muutama sana pahvilla joltakulta täysin tuntemattomalta henkilöltä oikeastaan edes merkitsee ihmiselle? Itselleni ei juuri mitään.
Ehkä ihmiset haluavat vain muistuttaa muita olemassolostaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti