Ärsyttävintä kotona pitempään aikaa viettäessa on se, että en saa nukutuksi. Kuten mainittua, olen erittäin huono nukkuja, ja varsinkin täällä, kun unirytmi määräytyy sen mukaan, milloin perheen pää on halukas menemään nukkumaan, on oman rytmin menetys taattu. Oma nukahtaminen tapahtuu vain tarkoin määrätyissä olosuhteissa, alkaen tähtien asennoista siihen, kuinka nopeasti käännän kylkeä. Olo ei ole kovin sosiaalinen vain muutaman tunnin yöunien jälkeen, eikä päiväuniakaan saa nukutuksi jumalattomassa melussa.
En ole juuri ehtinyt masistella, kun on ollut melko paljon tekemistä, mutta väsymys painaa liiankin kanssa, eikä siksi ajatuskaan juokse kovin nopeasti. Äidin käyttäytyminen lapsia kohtaan ärsyttää, mutta en voi sanoa, että olisin yhtään sen parempi vanhempi. Helppo on näin ulkopuolisena huudella, kun "joutuu" näkemään nuorempia sisaruksia vain kymmenisen kertaa vuodessa, ja silloinkin jotkut heidän tapansa alkavat suoraan sanottuna vituttaa. En pidä hälystä ja melusta, joita joutuu täällä sietämään lähes koko päivän.
Olen saanut ajatukset pois töistä täydellisesti, mikä on tietyllä tavalla huolestuttavaa. Arkeen palaaminen tulee sitten tulemaan puun takaa, joten joutuu ottamaan itseään niskasta kiinni suuremmalla voimalla. Kiirettä tulee pitämään, kun lukuvuosi alkaa, mutta pitäköön. Olen ansainnut rentoutumisen.
Olen jälleen ajautunut pahamaineiselle nettideittipalstalle selailemaan ihmisiä lävitse. Jotenkin tuntuu, että ihmiset eivät osaa kommunikoida, tai sitten eivät vain halua, minkä toki ymmärrän. Heitän jonkin viestin, jossa kommentoin profiilia ja kyselen niitä näitä, mutta saan vastaukseksi vain muutaman lauseen, jos niitäkään. Jälkimmäisessä tapauksessa, eli siinä, ettei heitä kiinnosta, olen OK asian kanssa. Kuitenkin joidenkin kanssa keskustelu on alkanut hedelmällisesti, mutta jossain välissä vain alkaa tuntua siltä, että toinen ei panosta keskusteluun ollenkaan, eli ottaa passiivisen roolin. Itse tuosta hämmennyn; yhtäkkinen roolinvaihto tuntuu kummalliselta. Jossakin vaiheessa keskustelu sitten kuolee, kun en itsekään jaksa enää panostaa.
Ehkä tuo on jonkinlainen deittausstrategia. Katsotaan, kuinka kauan toinen jaksaa pitää keskustelua yllä, jos itse lakkaa välittämästä. Jos ei panosta tarpeeksi pitkään, ei tuo toinen olekaan sopiva. Tuolla saa toki helposti eliminoitua pois sellaisia ihmisiä, jotka eivät oikeasti ole kiinnostuneita, mutta niin myös minutkin, joka ei arvosta eikä ymmärrä tuollaisia pelejä. Jos pitää leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, saa leikkiä ilman minua. Tähän mennessä yhtä poikkeusta lukuunottamatta noin on käynyt aina. Ehkä lähestyn vääriä ihmisiä. Tai sitten vain en osaa keskustella.
Olisi mukavaa tietää, kummin päin asia on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti