Mietin, mistä haluaisin kirjoittaa tänään. Haluaisin. Oikeastaan haluaisin olla kirjoittamatta. Vai haluaisinko? Kuitenkin oloni tuntuu heti paremmalta, kun saan kanavoida omaa sisäistä maailmaani tekstimuotoon bitteiksi eetteriin. Sillä mitä meistä oikeastaan jää jäljelle? Ei mitään muuta kuin informaatiota, joka loppujen lopuksi häviää. Ehkä tämä on tapani jättää merkki historiaan omasta olemassaolostani, kertoa tuleville sukupolville, että on ollut tietoisuus, joka on kulkenut tällaisessa ihmisessä, tälläisessa ajassa, tällaisessa tilanteessa.
Joka tapauksessa tänään on ollut hyvä päivä. Ehkä pitäisi aloittaa aina kirjoittelut sillä, millainen kyseinen päivä on ollut; huono, hyvä, vai keskiverto. Saisi tehtyä hyvän graafisen mallin mielialani kulusta. Mutta eiköhän se näy tekstistä, suurimmaksi osaksi. Rivien välistä lukemalla saa selville kaiken näköistä.
Löysin juuri äsken lapun, johon olin kirjannut erään mietteen, jota halusin käsitellä. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta ihminen lienee ainoa eläin, joka kykenee kokemaan tunteita jostakin tilanteesta ennen kuin se tilanne on edes tullut vastaan. Pystymme elämään tuon tilanteen omassa päässämme, jolloin kehokin reagoi tuohon tilanteeseen aivan kuin kokisimme sen oikeasti. Stressaannumme vaikeista koetuksista, jotka ovat tulossa, tunnemme rakkautta, kun näemme mielessämme meille tärkeän ihmisen, tunnemme vihaa, kun saamme päähämme, miten epäoikeudenmukainen paikka maailma on.
Kuitenkin liiallinen asioiden päässä vatvominen on haitallista, varsinkin masentuneena. Kun jotakin asiaa on pyörittänyt päässään tarpeeksi pitkään, lähtevät ajatukset itsesyytöksen tielle helposti: En koskaan tule onnistumaan, ei hän rakasta minua, olen aivan yhtä mitätön kuin tämä maailmakin. Tuossa lienee omalta osaltani syy masentuneisuuteen. Koska olen aina ollut pohtija, olen miettinyt asioita liiaksi, jolloin ne ovat lähteneet väärille raiteille, joille kaikki uudetkin ajatukset ovat suistuneet. Tuo vaikuttaa ihmiseen: Uudet kokemukset nähdään huonossa valossa, ennalta tuntemattomat tuttavuudet petollisina, omat onnistumiset vain sattumankauppana.
Kun elämme liiaksi noissa haitallisissa ajatuksissamme, tunnemme vain toivottomuutta ja itseinhoa kaikesta, mitä ympärillämme tapahtuu. Emme ota tilaisuuksista kiinni. Menetämme osan itsestämme, kun sulkeudumme oman päämme vangeiksi. Helvetti on muut ihmiset, kirjoitti Sartre aikoinaan. Olen eri mieltä.
Helvetti on päämme sisällä.
Mitä kaikkea aivomme voivatkaan tehdä demonin hallinnan alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti