Ei, en ole tekemässä itsemurhaa, kiitos kysymästä. Olen niin kaukana siitä kuin olen ikinä ollut. Toisaalta, en ole koskaan ollut lähellä sitä pistettä, jossa olisin seissyt sillankaiteella tai junaradalla. Lukioaikana kuitenkin ajattelin sitä lähes joka päivä jossakin vaiheessa. Miten kukaan ei tulisi kaipaamaan minua, jos häviäisin pois tästä universumista, miten en tule koskaan olemaan onnellinen, miten koko elämäni tulee olemaan jatkuvaa kärsimystä. Tuolloin pyörittelin mielessäni oikeutusta itsemurhalle, ja miten se on "eettinen" teko, vaikka tietenkään sitä se ei ole. Vielä tänäkin vuonna erittäin depiksessä lainasin kirjastosta Sartren Inhon, mutta en koskaan lukenut sitä. Symbolisena eleenä eteenpäin siirtymisestä sitten yksi päivä palautin sen, lukematta. Ehkä hyvä niin. Kuitenkin vielä nyt, kun ajattelen omia tuntemuksiani menneisyydessä, vetää se mielen alas. Uskon kuitenkin, että ne on käsiteltävä, jotta voin päästää niistä lopullisesti irti.
Joskus ajattelin, että koska en saanut päättää syntymästäni, saisin ainakin päättää kuolemastani, jos tekisin itsemurhan. En pyytänyt elämää täynnä harmautta, joten miksi minun tulisi sellaista sietää? Mieleeni ei tullut hakea apua, vaan ainoastaan makaaberein tapa päättää kärsimykset oman käden kautta. Olemme tottuneet helppoihin ratkaisuihin, nopeaan kivunlievitykseen, joten ehkä itsemurha oli siksi ainoa mahdollinen vaihtoehto mielessäni. "Itsemurha on eutanasia", ajattelin. Eutanasia kuitenkin tehdään silloin, kun kaikki muu mahdollinen on tehty. En ollut kokeillut kaikkea masennuksen poistamiseen, joten miksi turvautuisin viimeiseen kivunpoistokeinoon?
Usein sanotaan, että itsemurha on itsekkäin teko, jonka ihminen voi tehdä. Muut jäävät tänne kärsimään ja kaipaamaan sinua, kun itse poistut tästä ulottuvuudesta. Läheisesi jäävät pohtimaan: "Mitä tein väärin?". Aikaisemmin mietin, että minun tulee tehdä mahdollisimman vähän tuttavia, puhua mahdollisimman vähälle määrälle ihmisiä, vaikuttaa mahdollisimman vähän muihin ihmisiin, jotta voisin tehdä itsemurhan niin, että niitä ihmisiä, jotka jäisivät kaipaamaan minua, olisi mahdollisimman vähän. Näin voisin poistaa itseni. Kuitenkin niille ihmisille, jotka ovat ikinä tuoneet onnea elämääni, olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa, enkä haluaisi missään tapauksessa aiheuttaa kärsimystä heille, oli oma tilanteeni mikä tahansa.
Myös "eettisyys" tuli mieleen. Kun on yksi ihminen vähemmän maailmassa, ilmastonmuutos vähenee, ympäristön saastutus pienenee, ja on tietenkin tilaa yhdelle ihmisille lisää, minne ikinä olinkin suuntaamassa. Asia ei kuitenkaan ole noin yksioikoinen: Kenties vaikutan itse tulevaisuuteen niin, että ympäristöongelmat saadaan ratkaistuksi, omalla pienellä panoksellani. Ehkä en olekaan merkityksetön.
Jokainen ihminen on tärkeä jollekulle, vaikka aina ei tunnukaan siltä. Jokainen ihminen vaikuttaa positiivisesti ympärillä oleviin ihmisiin, jos vain niin haluaa. Se fakta, että tulevaisuudessa asiat tulevat olemaan paremmin, on pitänyt itseni liikkeessä. Olen yrittänyt rakentaa itselleni parempaa minuutta, jolla sitten saavuttaisin tulevaisuuden, jossa eläminen olisi nautinnollista ja onnellista. En ole vielä perillä, mutta periksi en anna.
Älkää antako tekään, rakkaat lukijat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti