Takaisin harmaaseen arkeen. Väsymys on selätetty ja sosiaalisia tapahtumia ei tänään ole ollut, joten rytmiin takaisinpaluu on onnistunut.
Huomaan jälleen tarkastavani nettitreffisivua jatkuvalla syötöllä. Lähetin eilen viestin, johon käytin suunnattomasti aikaa, eräälle henkilölle, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Kenties tuo oli vain harhaluulo, sillä en saanut vastausta takaisin, vaikka hän oli viestin lukenut. En kuitenkaan vaipunut epätoivoon tuon takia. Siinä mielessä kehitystä on tapahtunut. En masennu jokaisesta vastoinkäymisestä. Tunnen vain hetken aikaa jonkinlaista tunnottomuutta, jonka aikana en tiedä, miten olla, mutta jonkin ajan kuluttua olo helpottaa.
Ehkä minulla on jonkinlainen tarve siihen, että aina on jotakin meneillään naisrintamalla. Tunnen oloni paljon paremmaksi, jos minulla on joku ihastuksen kohde tai joku, jolle kirjoitella edellä mainitussa palvelussa. Toivo paremmasta vie eteenpäin. Kun ei ole mitään tai ketään, jota kohtaan tuntea kiintymystä, käännyn sisäänpäin ja demoni voittaa. Ehkä siinäkin on kyse rutiinin voimasta: Kun on jotakin, mitä odottaa joka päivä, joko toisen näkemistä tai kommunikaatiota, eivät ajatukset karkaa väärille teille.
Eilen ystäväni heitti ajatuksen siitä, miksi kaltaisemme salskeat nuoret ja nuorekkaat miehet eivät saa tyttöystävää, vaikka joillakin paljon "surullisemmilla" ja "epäviehättävillä" tapauksillakin on. En kommentoinut tuota ajatusta sen enempää, mutta se sai pohtimaan. Kyse on tietenkin itsevarmuudesta, tai pikemminkin sen puutteesta. Jos ei ole tottunut lähestymään ihmisiä, on erittäin hankala edes aloittaa näin myöhäisellä iällä, ja jos aina ajattelee, ettei itsestä ole mihinkään, ei aloitetta tule tehtyä koskaan. Tärkeintä on siis parantaa omaa itseimagoa, eli sitä, millaisena itsemme näemme. Miksi meidän pitäisi olla jotain, mitä me emme ole, "päästäksemme" parisuhteeseen?
Kyynisyyksissään tulee helposti ajateltua, ettei kelpaa kenellekään, jolloin etsii parisuhdetta vain päästäkseen eroon tuosta masentuneisuuden tunteesta. Tärkeämpää olisi löytää ihminen, jota kohtaan oikeasti tuntee jotakin, eikä vain pyrkiä siihen, että se tunne syntyy myöhemmin, kun tapailee jotakuta aivan tuntematonta ihmistä, jonka on viime viikonloppuna tavannut vaikkapa baarissa. On siis tärkeää altistaa itseään uusille kohtaamisille, uusille tilanteille, jossa voi tavata ihmisen, joka synnyttää tunteen siitä, että ilman tuota henkilöä en halua elää, ja toivoa, että tuo toinen ei ole parisuhteessa.
Siinä se tuli jälleen - toivo.
Ilman sitä ei voi elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti