Eilen alkoi loma. Olin hämmentynyt. Viimeisen tentin jälkeen oli hyvä fiilis, vaikea kurssi vaikutti menneen hyvin. Kuutiooni palatessani kuitenkin kohtasin vanhan viholliseni toimettomuuden. Vaikuttaa siltä, että tulkitsen sen, että ei tarvitse tehdä mitään siten, että minulla ei ole mitään tekemistä, että elämä menettää tarkoituksensa: Minua ei tarvita. Jään kellumaan tuohon tyhjän olemassaolon kuplaan, odottaen jotakin, joka toisi sisältöä elämään sen sijaan, että itse loisin tuon sisällön. Eilen en osannut tuota taitoa, mutta onneksi kaverini halusi tavata. Sain jotain askaretta mielelleni masentavien ajatusten sijaan. Tänään sama teema jatkui, mutta tällä kertaa tein sisällön päivääni itse.
Hauskaa onkin, että vasta muutama päivä sitten kirjoitin siitä, miten iloinen olen, että pääsen pian lomalle, mutta nyt loman tullessa eteen en osaakaan olla. En osaa toteuttaa kaikkia suunnitelmiani, en osaa olla passiivinen, en osaa olla ilman ihmisiä (mikä on tietysti tietyllä tavalla hyväkin asia), en osaa rentoutua. Olen tämän loppuvuoden ajan rakentanut kaiken oikean "vapaa-aikani", eli viikonloput ja vapaapäivät, muiden ihmisten tapaamiseen ja rästihommien tekoon. En osaa olla enää itsekseni, ainakaan liian pitkiä aikoja. En osaa nauttia oikeasta vapaa-ajasta, siitä, että koko päivä, normaalin arjen mukaisen muutaman tunnin sijaan, on omistettu kokonaan minulle itselleni. Ja kutsuu itseään vielä introvertiksi.
Ehkä pitäisi tehdä jotain, mitä en ole pitkään aikaan tehnyt. Katsoa elokuvia. Pelata pelejä. Noita asioita kutsuin ajanhaaskaukseksi, mutta nyt minulla tuntuu olevan liikaa vapaa-aikaa, kun en tiedä, mihin vapauteni käyttäisin, joten kenties nuo kaksi asiaa täydentävät toisensa, ajanhaaskaus ja liika aika. Muut ihmiset käyttävät lomansa vapaudesta nauttimiseen, itse mietin, kuinka saan ajan kulumaan, kuinka kestän loman yli masentumatta. Miten olen ikinä selvinnyt lukioaikaiset työttömät kesälomat? Mihin olen käyttänyt kaiken sen ajan? Aika näyttäytyy hyvinkin suhteelliselta tässä valossa.
Ehkä teen jotain uutta. Ehkä lähden katsomaan jälleen vanhaa kotikylääni, tällä kertaa lumen valtaamana. Ehkä käyn istumassa lähikapakassa oluella ja keskustelen politiikasta jonkun tuntemattoman kanssa. Ehkä otan yhteyttä johonkin vanhaan tuttuuni, joka on jostain syystä tippunut pois elämästäni. Ehkä kirjoitan kauhunovellin. Ehkä käyn kirpputorilla etsimässä turhaa rojua. Ehkä sävellän biisin.
Ehkä selviän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti