Väsymys alkaa olla sitä luokkaa, että olo on ihan kuin olisi tukevassa laskuhumalassa. Kaikki fyysinen toiminta tuntuu ylitsepääsemättömältä ja henkisellä puolella kaikki on vielä enemmän perseellään. Keskittymiskyky on luokkaa peruna, ajatus harhailee, en osaa aktivoida itseäni, eli tehdä yhtään mitään. Ei vaan ole kapasiteettia ryhtyä mihinkään. Tekisi mieli loikoilla sängyssä, mutta se tuntuu täysin turhalta, kun en kuitenkaan saa nukuttua. Nukahtamislääkkeiden avulla olen nukkunut todella pitkiä jaksoja näinä päivinä, mutta se ei tunnu auttavan. Se ei ole oikeaa unta, samanlaista virkeyttä ei ole havaittavissa.
En tiedä onko se sattumaa, mutta kun otan noita pillereitä niin unia on enemmän tai sitten muista ne paremmin. Kenties sekin viittaa siihen, että uni ei ole yhtä syvää kuin normaalisti. Tai sitten yksinkertaisesti nukkuessani pidempään saavutaan sen syklin, jossa unia nähdään, juuri ennen herätystä, kun normaalisti unet jäävät lyhyemmiksi. En tiedä. Tällainen limbossa oleminen ei ole yhtääääään mukavaa. Haluaisin joko tehdä jotain tai sitten koomata täysin tajuttomana sängyssä. En tällaista paskaa, jossa en voi tehdä kumpaakaan.
Epäilen, että minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Kaikki arvot viittasivat viime kevään puolella siihen, mutta syksyllä arvot olivat lähes normaalit. Kenties minun vajaatoiminta meneekin sykleissä; pitkän talven loppupuoliskolla kilppari ei pysykään enää kehoni perässä, vaan pistää toiminnan sulkuun. Se saattaa olla syynä viime keväiselle burnoutillekin, ja ylitsevuotaville masennuksen tunteille.
Syyllisyys vastaansanomisesta meni pois. Koin kyllä kauheaa ahdistusta siitä tänään opistolla, mutta kun puhelin ystävälleni niin kenties molemmat mielessään antoivat toiselle anteeksi toisen vääryyden. Meinasin pyytää anteeksi ihan sanallisestikin, mutta en sitä kuitenkaan tehnyt. Enää ei tarvitse olla samanlaisessa kiusaantuneessa olotilassa kuin johon totuin "kotona" asuessa. En tykännyt yhtään olla kotona nuoruudessani. Pyrin välttelemään äitiäni ja toista viimeiseen asti, ja kotiin tultaessa yleensä vain hiivin jonnekin nurkkaan. Tuntui, että olisin palannut tuohon menneisyyden rooliin jälleen, kiusaantuneiden olojen takia.
Aasi hukkui, joten silta loppukaneettiin on tarpeeton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti