Olen puheliaampi, kun olen ylivilkkaalla päällä. Ylivilkkaalla päällä olen, kun minulla on univajetta, ja tällä hetkellä sitä on. Ei mitenkään ylimalkaisesti, mutta kuitenkin sen verran, että keskittymiskyky on luokkaa minuuttiomissamaailmoissajasenjälkeenpaluutodellisuuteen. Tuollaisessa tilanteessa keskustelu on melko ontuvaa, mutta olen silti sosiaalisempi. Perin ristiriitaista.
Haluaisin lopettaa Facebookissa käynnin, mutta siitä on tullut liian tuttu tapa. Aion kuitenkin yrittää sitä, että kirjaudun päivittäin sisään ja katson, onko joku lähettänyt yksityisviestiä tai onko jotain tapahtumia tulossa, mutta en aio lukea statuspäivityksiä. Ne vievät korkealla olevan mielialan pakkolaskuun, ja huomasin sen tänään jälleen liiankin hyvin. Veljelläni käytyäni palasin kämpille hyvillä mielin, mutta tuohon palveluun kirjauduttuani huomasin jälleen masentelevani.
Järkeilin itselleni jo muutama päivä sitten, että tuossa masentavassa vaikutuksessa on vain sosiaalisesta paineesta. Kun näen muiden ihmisten päivittävän oman elämänsä hienoutta ja sosiaalisuutta, vertaan sitä automaattisesti omaan elämääni, joka itsessään ei-mihinkään verrattuna on varsin kelvollista (miinus mielenterveyden ongelmat), mutta joka heidän elämiensä rinnalla vaikuttaa köyhältä. Minun pitäisi olla bilehirmumpi, koska muutkin ovat. Minun pitäisi päivittää ja valokuvata se, mitä minulle tapahtuu, koska se on sosiaalista. Minun pitäisi kommentoida ja tykkäillä puolituttujen useimmiten turhista päivityksistä, koska se on yhteisöllisyyttä. Ja, koska en tee lähes mitään noista, en ole sosiaalinen, joten olen paska ihminen (terveisin demoni).
Miksi minun pitäisi olla jotain, mitä en ole? En näe syytä rampata jatkuvasti kännäämässä, sillä useimmiten se vaikuttaa mielialaani negatiivisesti pitemmällä aikavälillä, vaikka hauskaa se onkin. En näe syytä valokuvata elämäni hetkiä muiden nähtäväksi, sillä ne ihmiset, jotka tuossa hetkessä mukana ovat, ovat ne ainoat henkilöt. joille se kuuluu. (Ja jos se pitää valokuvata, jotta sen muistaisi, ei se ole muistamisen arvoista.) En näe syytä kommentoida tai tykätä muiden päivityksistä, sillä jos heitä oikeasti kiinnostaisi mielipiteeni, he kertoisivat noista päivityksen aiheista minulle henkilökohtaisesti.
On vain niin helppoa tuntea alemmuuskompleksia, kun itse istuu ties monennetta tuntia ruudun ääressä samalla, kun muut ovat pitämässä "hauskaa". Todellisuudessa nuo kuvia ja päivityksiä spämmäävät ihmiset luultavasti tekevät samaa kuin minäkin suurimman osan päivästään. Tuo päivityksen kohde on vain poikkeus kaavaan, joka kasvattaa heidän imagoaan (tai e-elintään). Tietyllä tavalla se, että esiinnytään omalla naamalla ja nimellä niille henkilöille, jotka tuntee, etäännyttää kommunikoinnin täysin, ainakin omalta osaltani.
Siksipä nimetön blogi on paljon sosiaalisempi media kuin some.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti