Here we go again...

Viime perjantainen toistui. Ystäväni mainitsi siitä, miten hänen juttunsa on edennyt tuon tytön kanssa. Hän on kuitenkin ahdistunut. Ahdistunut siitä, että toinen ei ehkä välitäkään. Ahdistunut siitä, että juttu loppuu. Ahdistunut siitä, että ahdistus jatkuu. Yritin vakuuttaa hänet siitä, että tuo tyttö pitää hänestä, ei hän muuten treffailisi hänen kanssaan. Sitten hän mainitsi saaneensa jälleen, ja olin taas kerran vajoamassa masennuksen suohon. Tuollaisen kohtauksen saatuani en koskaan osaa puhua, lamaannun täysin. Kuitenkin sain kiinni jostakin ajatuksen poikasesta, ja valitin ystävälleni siitä, miten paskalta tuntuu, kun hän valittaa, vaikka toinen osapuoli aivan selvästi pitää hänestä samalla kun itse olen vielä aloituspisteessä tuossa kummallisessa maailmassa, jota ihmissuhteiksi kutsutaan.

Tuo avautumiseni oli väärin, en missään tapauksessa halunnut vähätellä ystäväni fiiliksiä, eikä aikomukseni ollut syyllistää häntä oman mieleni kieroutuneista kiemuroista. En vain kestänyt tuota puristavaa vannetta sydämeni ympärillä, jonka nuo sanat saivat demonin asettamaan sinne. Jotenkin tuo avautuminen kuitenkin puhdisti ilmaa, ja ystäväni pyysi (turhaan, eihän se ollut hänen vikansa) anteeksi sanojaan, ja lupasi yrittää olla masentamatta minua. Tunnen syyllisyyttä tuosta. Ulkoistin ongelmani hänelle, syytin häntä asiasta, joka ei ole hänen vikaansa. Tuo puristava tunne kuitenkin hävisi, enkä ole masentunut.


Epäilemättä seksuaalisuus liittyy oleellisesti läheisyyteen ja rakkauden tunteeseen. En saanut lapsena tarpeeksi rakkautta (surullista viulumusiikkia), joten se, että toiset saavat nuo tarpeensa täytetyksi saa minut tuntemaan itseni hylkiöksi, sellaiseksi, joka ei ansaitse rakkautta. Näin asian itse järkeilisin. En näe mitään muuta syytä sille, miksi reagoisin noin vahvasti. Eihän seksi tietenkään välttämättä aina edes liity rakkauteen, mutta läheisyyteen ja haluttuuteen kylläkin. Nekin ovat erittäin tärkeitä.

Tai ehkä kyseessä onkin yksinkertaisesti kateus. En vain osaa tuoda noita tunteita ilmi, koska olen tottunut tukahduttamaan ne, ja tukahduttamalla ne purkautuvat sitten masennuksena. Tällä kertaa osoitin tuon kateuden tunteen, tuon turhautumisen siitä, että joku ahdistuu siitä, että on ollut intiimimmässä mahdollisessa tilanteessa toisen kanssa, ja masennus katosi. Mahdollista sekin.

En oikein tiedä, kuinka toisin tuon asian esille psykologilla, onhan se melko arkaluontoinen.