Paska fiilis jatkui tänään. En koskaan pysty nukkumaan oikein, kun minulla on alkoholia veressä, joten uni oli katkottaista, ja noiden mikrounijaksojen välillä en osannut ajatella muuta kuin ystävääni ja hänen onnistumistaan ja omaa alemmuuttani. Tuo jatkui herättyäni. Olin koko ajan katkeamisen partaalla, joten yritin siirtää ajatukseni johonkin muuhun, kuten opiskeluun. En kuitenkaan pystynyt tuohon. Lähdin käymään porukoitteni luona, mutta he eivät olleet kotona. Siellä sitten romahdin. Puoli tuntia pyörin lattialla ja itkin paskaa elämääni, paskaa lapsuuttani, paskaa itsetuntoani, kaikkea.
Aina, kun kuulosti siltä kuin joku olisi rapistellut avaimia oven takana, lopetin tuon toimintani, ja tunteeni lakkasivat heti. Kaipa vanhat käytökseni ovat edelleen vallitsevina. Kätken tunteeni kaikilta. En halunnut siskojeni näkeväni minua tuossa tilassa, saati sitten äitini. Kun sitten rapina olikin vain tuulta, tuntui kuin jokin kytkin olisi jälleen mennyt päälle, ja jatkoin vollotustani. Halusin tekstata masentuneelle kaverilleni, jota autoin fuksivuonna, mutta en pystynyt. Mitä hän voisi sanoa, jotta oloni parantuisi? Ei mitään. Pyörittelin ennen tuota kohtaustani päässäni ajatusta, että menisin jonkun naapurin rouvan tai neidin luokse lainaamaan kahvia, ja tuon johdosta jotenkin yhtäkkiä päätyisin sänkyyn kyseisen henkilön kanssa. Kun sitten päätin olla tekemättä noin, en kestänyt enää itseäni ja paskaa olotilaa, joka tuntui siltä kuin sydämeni ympärillä olisi rengas, joka puristuisi kasaan.
Kaiken tuon henkisen taakan lisäksi kärsin neste- ja ravintohukasta eilisen ryyppäjäisten johdosta. En muistanut syödä illalla, en pystynyt aamulla menemään yliopistolle syömään, kotona ei ollut syömistä, joten ravitsin itseäni vasta illasta. Voimat ovat ihan loppu, ja ensimmäistä kertaa en jaksanut aloittaa ruuan tekoa tai siivoamista. Teki mieli vain maata sängyssä, mutta pakotin itseni tekemään jotakin, jotta en pyörisi noissa ajatuksissa jatkuvasti. En tiedä, miten tulen selviämään ensi viikosta. En jaksa tehdä tehtäviä. Mitä jos saan kohtauksen opistolla?
Edelleen päässäni pyörii mielikuva ystävästäni hänen naisensa kanssa, ja sen varjossa partaveitsen terä, jolla sitten tekisin itsestäni lopun. Selvisin noista kohtauksista viime vuoden puolellakin, mutta nyt kaikki tuntuu vakavammalta, synkemmältä, epätoivoisemmalta.
Mikä minua vaivaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti