Nyt jo huomaa, että syksy on tuloillaan: ikkunasta näkee, kuinka naapuritaloihin muuttaa uusia ihmisiä opiskeluiden alkaessa, ensimmäiset lehdet putoavat puista, ja minulla on syysflunssa. Vaikka eilen oli vielä lähes helteisen aurinkoinen sää. No, kaakaon, Mynthon-pastillien ja elokuvien pyhällä kolminaisuudella selvisin tämän lihassärkyisen ja kuumeisen päivän läpi.
En ole koskaan pitänyt sairaspäivistä, en itse sairaana olon takia, vaan sen vuoksi, että tuntuu aina jäävänsä jostain paitsi. Jotenkin hyvinkin kieroutuneella tavalla velvollisuudentunteeni ei anna periksi kotona röhnöttämistä, vaan pitäisi olla tekemässä jotain, opiskelemassa, töissä, tai mitä tahansa. Nytkin olen vielä lomalla, mutta silti sairauden aiheuttama flegmaattisuus ärsyttää. Välillä pitäisi vain osata olla.
Lapsena en juuri välittänyt koulun missaamisesta. Sairaana olossa oli mahtavinta, kun sai koko päivän vain olla ja lukea Aku Ankkaa, rakennella legoilla tai katsella jo läpikaluttuja elokuvia VHS-kaseteilta. Pelien pelaaminen oli kielletty, koska *aseta erittäin epäpätevä argumentti aiukuiselta tähän*, mutta oli hienoa kaivaa vanhat legorakennusten kokoamisohjeet nurkistaan pölyttymästä ja rakennella ties minkälaisia linnojen irvikuvia. Ja ruuastakaan ei tarvinnut huolehtia, sillä useimmiten paikalla oli joku täysikasvuinen ihminen, joka kantoi aterian (ainakin melkein) vuoteeseen.
Ainoastaan kuume oli huono puoli flunssassa, sillä tietyn pisteen jälkeen aloin kuvitella pienessä mielessäni mitä omituisempia asioita. Kaikki äänet kuuluivat ikään kuin vesikerroksen läpi, ja puuseinän oksatäplät kokivat muodonmuutoksen isoksi kivenjärkäleiksi, jotka sitten lähtivät vierimään oviaukosta kohti vuoteeseen kiinnittynyttä kehoani. Itkuhan siinä pääsi, hallusinaatioissa.
On jännä, miten näinkin merkityksetön asia kuin sairastuminen voi viedä takaisin menneeseen. Vaikka tietoisuuden taso onkin hiukan muuttunut näin kuumeilun takia (mieli on sumuverhon takana, ajatus ei kulje), on tuo lapsuuden muisto nyt aivan yhtä kirkas kuin eilispäivän aurinko.
Lämmin, mutta niin kaukainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti