Jotain muuta

Aamu

Ei, en tupakoi. En ole koskaan polttanut kokonaista savuketta.
Paitsi tänään.

Varoitus: Seuraava blogimerkintä sisältää naiivia mietintää tupakoinnista ja sen oireista tupakoimattoman taholta. *aseta tähän kuva pääkallosta*
Yhteiskunnan (ah, niin loistava syntipukki, vastuun ulkoistaminen ei koskaan ole ollut näin helppoa) terveysvalistus osuu useimmiten väärään kohtaan. Jonkin asian demonisointi ei ole koskaan tehonnut minuun, ainakaan enää täysi-ikäisenä, ja tupakka on hyvä esimerkki siitä. Ihmisille ei kerrota faktoja tupakasta, tyydytään vain sanomaan, että se tappaa.

Tupakoitsijoita pidetään, joidenkin tahojen toimesta, säälittävinä addikteina, jotka ovat syystä tai toisesta osittain jääneet Freudin oraaliselle tasolle, eivätkä välitä terveydestään. Mutta koska tuntemani tupakoitsijat ovat lupsakkaa väkeä (ja yleensä hyväkuntoisia, paitsi ketjupolttavat keski-ikäiset sukulaiset), ei kyseinen väite tuntunut oikealta. Siispä erittäin (epä-)tieteellisesti halusin kokeilla, miksi ihmiset ylipäänsä polttavat.

Aamukahvilla ja -tupakalla on hetken aikaa ollut romantisoitu kuva mielessäni. Siispä kokeilin juuri tuota ajankohtaa, auringon ollessa vielä nousemaisillaan. Sytkärin liekki ei tahdo pysyä aloillaan ja sammuu jatkuvasti. Kymmenennellä kerralla onnistun sytyttämään savukkeen, ja imailen sisääni ensimmäiset karsinogeenit. Maku ei ole hyvä, ja keuhkoihin virtaava lämpö tuntuu oudolta. Kahvi maistuu ehkä hiukan paremmalta, toisaalta syynä siihen voi olla, että mikä tahansa maistuisi hyvältä, kun suu on hetkellisesti täynnä savua ja sen tunkkaista aromia. Kokemus on kaikkea muuta kuin hehkeän valokuvauksellinen. Poltan savukkeen loppuun ja palaan sisätiloihin.

Pientä huimaavuutta on ilmassa, ja suussa on epämiellyttävä maku. Menen suihkuun (jo toista kertaa) ja pesen hampaat (myöskin toista kertaa) saadakseni tuon tunkkaisuuden tuhottua. Jatkan päivää aamupalalla. Nälkä on kuitenkin jo kaikonnut.

Noin tunnin kuluttua huomaan, kuinka virkeä ja hyväntuulinen olo minulla onkaan. Maailma tuntuu hymyilevän säteilevästi auringon paistaessa ikkunan lävitse. Ikenet tuntuvat jatkuvasti kuivilta, ja huomaan juovani enemmän vettä kuin normaalisti. Kurkussa tuntuu karheutta. Nälkä alkaa palata.

Ilta
En tiedä, oliko tuo epätavallinen hyväntuulisuus pelkästään kemiallisesti aiheutettua, mutta iltaa kohden mieliala tasoittui. Kurkussa tuntuva karheus muuttui peittäväksi limakerrokseksi, jota sitten sai yskiä pois. En tunne polttavaa tarvetta (get it?)  uuden savukkeen nauttimiseen, mutta kokeilun perusteella (jos henkilökohtainen voidaan yleistää muita koskevaksi) ymmärrän täysin tupakoivia. Jotkut saavat potkua päiväänsä aamukahvilla, toiset jollakin muulla kemikaalilla. Itse taidan kuitenkin tyytyä tuohon nestemäiseen ihmismoottoriöljyyn.

Yksi uusi kokemus, check.

PS. Huomasin, että maanantaina oli aiheesta tullut dokumenttikin Yleisradion lähettämänä. Pitänee kurkata.