Blogi vs Facebook

Tänään aloin pohtia, miksi suhtaudun niin negatiivisesti siihen, että jotkut ihmiset jakavat oman elämänsä sosiaalisessa mediassa. Käytännöllisesti katsoen itsekin niin teen, näin blogauksen muodossa, vain tapa, formaatti, yleisö, ja aiheet eroavat suuresti. En silti pysty sietämään sata kuvaa sisältäviä albumia omasta itsestä, ns. huomiohuorausta ("Masentaa." "Miks?" "En jaksa selittää.") tai kiertoviestejä ("Tykkää niin kerron ootko söpö.").

Oikeastaan molemmissa, facebookissa ja blogaamisessa on kyse jakamisesta ja tärkeyden tunteesta: Joku välittää siitä, mitä minulle kuuluu tai mitä ajattelen. Siksipä tuntuukin erittäin tekopyhältä vihata yhtä ja pitää toisesta. Ehkäpä kyse on Suomen syväänjuurtuneesta vaatimattomuudesta. Ihmisten ei kuulu pitää kovaa meteliä itsestään, ainakaan tuntemiensa ihmisten kesken, sillä se ikään kuin sotii tuota kirjoittamatonta säännöstöä vastaan.

Miksi sitten suosin blogia?

1. Yksityisyys. Omaa blogiani kirjoitan nimettömänä ja kasvottomana, mikä lienee normina, kun mennään vähänkin enemmän syvällisempiin aihepiireihin, mm. masentuneisuuteen, josta olen kärsinyt. Tällöin on helpompi pysyä totuudessa, ja voi kirjoittaa mistä tahansa, ilman inhibitioita. Facebookissa ihmisen täytyy pitäytyä normeissa, jottei tule tuomituksi, ja siksipä se antaa vain sokerikuorrutteisen kuvan elämästä. Ei ole huonoja päiviä, on vain kuvauksellisen ihania hetkiä, tai jos on, ei pystytä kertomaan oikeita tuntemuksia., vaan vain ulkoiset yksityiskohdat.

2. Yleisö. Facebookissa ihminen hakee itse "jäsenyyttä" toisen elämän kuulemiseen, ja toisaalta vastavuoroisesti muut joutuvat syyniin, jos haluavat kaveerata sinun kanssa. Useimmat hakevat piireihinsä vain tuntemiaan ihmisiä, toiset ehkä kerran näkemiään tyyppejä. Joka tapauksessa jokainen itse valitsee yleisön, jolle jakaa elämänsä (tai ainakin sen kuorrutteen), mikä saattaa kerätä erittäin homogeenisen yleisön, joka vahvistaa vain niitä piirteitä, joita itsellä on, jolloin ei välttämättä hahmota ihmisten erilaisuutta.

3. Intiimiys. Facebookin tykkäys- ym. toiminnot antavat ihmisille mahdollisuuden vastavuoroisuuteen, mutta toisaalta se, että luet tuntemasi ihmisen tekemän tekstinpätkän, johon tulee useita tykkäyksiä ja lukuisia kommentteja ei missään tapauksessa vastaa sitä, että kyseinen persoona henkilökohtaisesti kertoisi sen sinulle, face-to-face. Siksi statuspäivitykset ovat mielestäni kohdanneet inflaation: Kun voi kertoa muutaman näppäimen ja hiiren painalluksella kaikille tutuille päivän tapahtumat, henkilön ei tarvitse juuri nähdä vaivaa tavoittaakseen haluamiaan ihmisiä. Ehkä olen vain kateellinen, mutta en tunne itseäni jonkun kiinnostuksen arvoiseksi, jos hän ei halua kertoa siitä erikseen juuri minulle, näkemällä hiukan vaivaa (tai näkemällä minua). Blogin seuraamisessa koen tuon intiimiyden tunteen; nyt tuo ihminen vuodattaa tunteitaan ja ajatuksiaan estoitta vain minulle, nähden vaivaa tavoittaakseen vain minut. Sinänsä paradoksaalista, sillä blogia kirjoitan itse lähinnä itseäni varten.

Toisaalta, ei FB ole pelkästään huono keksintö.

Voihan sillä pelata Candy Crushia.