Hahhah

Nauran omalle naiiviudelleni. Eihän siitä mitään tullutkaan. Laitan liiaksi painoa muutamille deittikerroille, ja olen heti liian kiintynyt toiseen. Kaipa sellainen ajaa ihmiset vain kauemmaksi minusta. Olin tänään pitkään aivan paskana, mutta nyt iltaa kohden olen hyväksynyt asian.

Mietin pitkään, että mitä tein väärin. Enkö ollut tarpeeksi itsevarma, tarpeeksi aloitteellinen, tarpeeksi hyvä, tarpeeksi *aseta tähän mikä tahansa adjektiivi*. Kyllä, olisi pitänyt hakea kontaktia vieläkin enemmän. En vain osaa tehdä sitä. Signaaleja kyllä tuli, mutta koska en vastannut niihin, en kenties lunastanut paikkaani toisen elämässä. Onhan se mahdollista. On tämä kuitenkin kaikista jutuistani pisimmälle edennyt juttu (surullista), kun muut ovat jääneet jutusteluasteelle, kun kumpikaan ei osannut tai tahtonut ilmaista halukkuuttaan jatkaa pidemmälle. Siinä mielessä kaikki tämä on ollut opettavaista, enkä luultavasti ensi kerralla tee samoja virheitä. Pitäisi osata lukea paremmin toista ihmistä.

Toisaalta, voihan kysymys olla myös aivan selkeästi siitä, ettei meillä vaan ollut kovin paljon yhteistä. On hankala lähteä rakentamaan juttua perustalle, joka on melkein olematon. Pitkällä tähtäimellä se ei tulisi toimimaan. Lyhyellä tähtäimellä taas, no, nautinto on vain onnellisuuden halpa korvike, joka ei täydennä sielua samalla tavalla, vaan tarjoaa lähinnä hetkellisen eskapistisen kokemuksen. Niistä olen jo saanut mielestäni tarpeeksi, päihteineni ja addiktioineni. Haluan jotain pysyvää.

Tunteeni ovat hyvin vahvoja, mutta en osaa edelleenkään ilmaista tai kanavoida niitä sellaiseen muotoon, jotka olisivat konstruktiivisia. Kaipa oletin, koska tunsin noinkin vahvasti, että tämä on jotain uniikkia, että toisellakin osapuolella olisi tuntemuksia. Luultavasti olikin. Mutta ei tarpeeksi, jotta se kantaisi kaiken muun "puutteellisuuden" ylitse.


Kaiken tämän jälkeen tulee mieleen vain yksi asia: Kaikki deittailu ja sen sellainen on vain peliä. Kuka muka osaa olla täysin oma itsensä uuden ihmisen seurassa? Kuka pystyy käyttäytymään itselle ominaisella tavalla? Kuka ei vedä jotakin roolia? Noilla vain huijaa itseään ja toista, mutta kenties tuo bluffi on se, joka tarvitaan sytyttämään liekki. Kuitenkin sen elossa pitämiseen tarvitaan jotakin muuta.

Olen käynyt melkoisen tunteiden vuoristoradan tässä muutamien päivien aikana, ja olen aivan poikki. Toki, luultavasti tulen jossakin vaiheessa olemaan maassa. Tietysti, minulla on vielä tunteita häntä kohtaan, mutta aivan yhtä hyvin ne voivat hävitä hetkessä niin kuin ne ovat tulleetkin.

Otan deittailun liian vakavasti. Sitoudun liiaksi yhteen henkilöön, riippumatta siitä, onko mitään yhteistä olemassakaan (epätoivoista). Luotan tuossa maailmassa pelkästään tunteisiini, enkä niinkään järkeen, mikä on minulle vieras maailma. Ehkä siksi petynkin niin usein. En osaa olla kylmän rationaalinen. En osaa sanoa että höh, parempi onni ensi kerralla, meri on täynnä kaloja, uutta matoa koukkuun vaan. En osaa ajatella ihmisiä jonkinlaisena kertakäyttötavarana.

En tiedä yhtään, jaksanko yrittää hänen kanssaan mitään, vaikka syystä tai toisesta hän pitää minusta. Ainakin vielä hetken. Tapaamisen jälkeen en voi sanoa varmaksi, miten hän tulee suhtautumaan, jos sellaisen järjestän. Olen varautunut, olen introvertti, olen menneisyyteni uhri. Olen kuuntelija, en puhuja, olen seuraaja, en johtaja, olen konkreettinen, en abstrakti, olen emotionaalisesti estynyt. Olen mukautuja, en asioiden toimeenpanija. Olen yksityinen, yksinäinen.
Miten ihmeessä ihmiset voisivat minusta pitää?